tiistai 24. lokakuuta 2017

Pygmalion

Bernard Shawn Pygmalion kertoo kukkia myyvästä köyhästä nuoresta naisesta Eliza Doolittlesta, josta "Shakespearen ja Miltonin käyttämän kielen vaalija", fonetiikan professori Henry Higgins alkaa muokata yläluokkaista ladya karsimalla hänen puheenparrestaan slangin ja vaatettamalla hänet hienoihin kolttuihin. Kun vuonna 2017 avaa telkkarin, ei voi välttyä realityohjelmilta, joissa elizadoolittlet käyvät läpi myös sadistiset laihdutusohjelmat ja kauneusleikkaukset. 

Jevgeni Onegin oli ikiaikainen tarina toteutumattomasta rakkaudesta, Pygmalion ikiaikainen tarina siitä, kuinka rumasta ankanpoikasesta tulee joutsen. Ja kun ulkonäkö on kunnossa, kaikki muukin on hyvin. Eikö?

Higgins ottaa Elizan kouluttamisen vedoksi, jossa hänen pitää kuudessa kuukaudessa saada tuo epäihmismäinen olento käymään aatelisnaisesta.
Higginsin luona majailee vanhempi herrasmies, eversti Pickering, joka on niin ikään kiinnostunut kielistä ja aksenteista ja tukee Higginsiä vedossa. Higginsin äiti kyseenalaistaa miesten touhua.
Salka Valkassahan oli vähän samanlaista menoa: Arnaldur huomautteli Salkalle veitsen laittamisesta suuhun ja hampaiden pesemättömyydestä. Salka noudatti näitä ulkonäön parantamisohjeita, mutta Arnaldur ei antanut hänen sielulleen muuta ruokaa kuin kommunismipropagandaa. Salka oli älykäs ja olisi tarvinnut (muutakin kuin kommari-) kirjallisuutta päästäkseen kehittämään älyään. 

Pickering ja Higgins huomaavat kyllä Elizan älykkyyden, mutta hän on heille vain koe-eläin, jonka nopeaa edistymistä englannin kielen oikeaoppisessa ääntämisessä on kiinnostavaa seurata.
Kun Eliza puolen vuoden päästä esiintyy seurapiirikutsuissa kuin unkarilaisena prinsessana (joka puhuu liiankin täydellistä yläluokan englantia), Higgins on onnistunut vedossaan ja Eliza.. no, tuntee tyhjyyttä kuin jokainen Suurin pudottaja normaalipainon saavutettuaan. Mitä sitten? Nyt, kun hän on yhteiskuntakelpoinen, niin elämällä ei olekaan mitään tarjottavaa.
Mitä hän siis ryhtyy tekemään elääkseen? Hän oli nyt hieno lady, ei enää kukkaistyttö. Higgins alkoi ehdottaa avioliiton mahdollisuutta. Ei tietenkään itsensä kanssa tai Pickeringin, koska he molemmat olivat aseksuaaleja (synonyymi vannoutuneella poikamiehelle, joka rakastaa vain tieteenalaansa). Eliza torjuu heti moiset kuvitelmat, eikä ole koskaan kummastakaan moista ajattellut.

 Ja mikäs sopivampaa, että hän saman tien rynnätessään Higginsin luota itsetuhoisena katukäytävälle, törmää jo näytelmän alussa esitettyyn Freddyyn ja heistä tulee pariskunta. Vaikkakaan Freddy ei ole varakas eikä hänellä ole mahdollisuutta elättää Elizaa, mutta hänellä on hyvä sydän ja hän tekee Elizan onnelliseksi. Eliza pääsee näpäyttämään Higginsiä kertomalla, että aikoo alkaa levittää häneltä oppimiaan fonetiikan taitoja eteen päin ja että, miten häntä on riivannut Higginsin tapa kohdella häntä koko ajan vain kukkaistyttönä. Pickering kun kohteli häntä koko ajan ladyna. Sananvaihdon jälkeen he saavuttavat jonkinlaisen sovinnon, kun Higgins sanoo, että hänelle ihmiset ovat samanarvoisia taustasta huolimatta.

Tässä painoksessa oli mukana myös (mielestäni tarpeeton) loppupuhe, jossa Shaw perusteli, miksi Elizan ei todellakaan ollut tarkoitus avioitua kummankaan aseksuaali-tutkijan kanssa ja minkälaisia vaikeuksia Eliza ja Freddy kohtasivat perustaessaan ja pitäessään kukka- ja vihanneskauppaa, joka kaikesta huolimatta alkoi kannattavaksi bisnekseksi.

Ei kommentteja: