keskiviikko 21. elokuuta 2019

Suuri lammasseikkailu

Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu ilmestyi 1982, mutta muistelen sen kokeneen ylösnousemuksen kymmenen vuotta sitten. Ainakin moni omassa tuttavapiirissäni luki sitä silloin ja 09-aikaisessa blogiskenessäkin törmäsin kirjaan toistuvasti.
Ajattelin, että kirja kertoisi konkreettisesti lampaista. Lammastaloudesta vähemmän epäonnistuneen mystisesti ja allegorisesti. Japanin lammashistoriaa sivuttiin valitettavan vähän, pääpaino oli outoudessa. Kirja oli kertakaikkisen omituinen - ja tylsä.

Juoni oli lyhykäisyydessään seuraava: nimetön tyyppi on eronnut nuorena solmitusta avioliitosta. Hän löytää uuden tyttöystävän, jonka korviin kokee fetissiä. Hän saa päähänpinttymän lampaasta, jolla kuvio selässä ja lähtee etsimään sitä toiselle puolelle Japania. Kirjan lopussa lähinnä syödään.

Murakami on koittanut tehdä sekavan kerronnan ja nimettöminä pysyvän päähenkilön avulla kirjasta unenomaista haahuilua, joka ruokkii meitä eskapismiin taipuvaisia sieluja. Mutta kaikesta paistaa teennäisyys. Kerronnan ratkaisut ovat liian luonnottomia, yliampuvia. Kuten se, että lammas menee ihmiseen. Sitä olisi pitänyt pohjustaa paljon enemmän, ettei se olisi tuntunut niin omituiselta käänteeltä. Lammasseikkailu kun ei kuitenkaan ollut scifiä, vaan eksistentialismin kriisissä olleen kolmekymppisen miehen tarina uuden suunnan etsimisestä.

Ei kommentteja: