tiistai 13. elokuuta 2019

Juoksuhaudantie/ Vänrikki Stoolin tarinat

Kun elämässä tapahtuu mullistuksia, kirjojen lukeminen jää. Yritän nyt parantaa tapojani ja olkoon loppuvuosi täynnä uusia kirjatuttavuuksia.

Tässä kesän aikana olen lukenut säälittävät kaksi kirjaa loppuun (yksi tietokirja jäi kesken, valitettavasti. En ole keskenjättäjä, joten täytyy jossain vaiheessa palata tuon kirjan äärelle. Mutta nyt tarvitsen jotain helppolukuisempia tapauksia eli viihdettä).

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka lyötyään vaimoaan jää vaimonsa jättämäksi ja alkaa suunnitella talon ostoa saadakseen perheensä takaisin. Varmaan tästä on kirjoitettu, miten hienosti Hotakainen kuvaa keski-iän kriisiä ja suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Minusta tässä kaikki oli rumaa ja masentavaa. Päähenkilö Matin pakkomielle meni liian pitkälle eikä ollut mielestäni hauskaa. Realistinen sekoaminen olisi ollut kiinnostavampaa.

Vänrikki Stoolin tarinat kuuluu osioon "en ole lukenut, mutta on pitänyt".
Se on romantisoitu kuvaus sodankäynnistä. Vänrikki Stool muistelee Suomen sodan tapahtumia. Runebergin tarinassa miehet ovat "miehekkäitä" ja nainen hoivaaja (Lotta Svärd). Patriarkaatti voi hyvin, enkä voinut olla lukematta tätä pasifisti-feministin näkökulmasta. Niin kuin sotimisessa olisi mitään hienoa ja "urhoollista". Allekirjoitan silti kirjan sanoman Suomesta rakkaana isänmaana. Maamme-runo on kaunis oodi Suomelle.

Ei kommentteja: