Laura Frimanin Tauko, jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin tahallaan elämäni oli hauskan itseironinen kuvaus ostolakosta ja sen herättämistä ajatuksista.
Toisin kuin Eeva Kolun kirjassa tai Karussa planeetassa, tässä ei käytetty ylitsepursuavasti lähteinä lehtijuttuja tai elokuvia, joita analysoimalla olisi saanut lisää sisältöä kirjaan. Frimanin lähteet tukevat kirjan pääsisältöä: ihmisten kulutuskäyttäytymistä ja niitä tosiaan on vain muutama. Tämä johtuu siitä, että Friman saa luotua tekstiä omasta historiastaan.
Friman antaa vaikutelman siitä, että hän kertoo nyt hyvin avoimesti omasta elämästään. Kuten sanoin, hän osaa tehdä sen hyvin hauskasti. Hän on samaistuttava. Ja sen verran lähellä omaa ikääni, että pystyn nyökyttelemään samoille sukupolvikokemuksille.
Hänen vaatteiden ostamisensa vaikuttaa kyllä riippuvuudelta, jonka hän itsekin myöntää. Kun hän hurahtaa neulomiseen, kuulostaa sekin kuluttamisriippuvuudelta. Vaikuttaa, että hänen on kerta kaikkiaan pakko ostaa paljon tavaraa jokaiseen hurahdukseensa liittyen. Kuten Karuun planeettaan, myös tähän olisi tarvinnut psykologin analysoimaan tätä aikamme kuvaa. Nyt se hoituu lehtijutun avulla, mutta ehkä se olisi tehnyt tämän vähän enemmän tietokirjaksi (mihin kategoriaan tällaiset kirjat lasketaan sisällön laadusta välittämättä). Mutta yhtä kaikki, kirja oli viihdyttävä ja herätti miettimään omaa kulustani. Tunsin myös ylemmyyttä Frimaniin nähden, sillä itselläni ei ole tarvetta ostaa joka trendin polyesterirättejä, pelkkä ajatuskin puistattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti