sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Othello

William Shakespeare on yhä maailman tunnetuin näytelmäkirjailija. Siitä huolimatta, että hänen kuolemastaan on kulunut jo 396 vuotta. Kaikki tuntevat Shakespearen näytelmien tapahtumat, mutta harva on lukenut niitä itse.

En ollut minäkään lukenut ennen Othelloon tarttumista. Pelkäsin, etten saa luettua runomitalla kirjoitettua kirjaa. Outo pelko sinänsä, kun yhdet rakkaimmat kirjani ovat nimenomaan runokokoelmia, Eino Leinoa ja Lauri Pohjanpäätä. En vain halua jättää kirjaa kesken, se on luovuttamista. Siksi valitsen aina sellaisia kirjoja, jotka uskon saavani luettua loppuun saakka. Tämän vuoksi en ole vielä lukenut esimerkiksi Uppiniskaisuuden kronikkaa, vaikka olen monta vuotta jo halunnut sen lukea. Haluan vain varmistua, että minulla on tarpeeksi aikaa, kyseessä kun ei ihan ohut vihkonen ole. Alastalon salissa jäi yhtenä joululomana kesken, kun en ehtinyt sitä ennen koulun alkamista lukea loppuun. Sitten tulivat tenttikiireet. Pitää sekin tiiliskivi joskus vielä selättää.

Ei se runomitalla kirjoitettu, 150 sivun, Othello lopulta tuntunut liian raskaalta. Itse asiassa, kun syvennyin tarinaan, en enää edes huomannut, millä tyylillä se oli kirjoitettu.

Othello on karmaiseva tarina ihmisen pimeästä puolesta. Päähenkilö Othello on nainut nuoren Desdemonan. Hänen vänrikkinsä, Jago, vihaa herraansa ja tuhoaa tämän elämän väittämällä Desdemonan olleen miehelleen uskoton.

Runomitalla voi yhtälailla kertoa tarinan siinä missä proosallakin, mutta totta kai proosa tuo tarinan lähemmäs lukijaa. Se on kuitenkin lähempänä puhuttua kieltä. Kaunista Shakespearen kieli kyllä on.

Ei kommentteja: