sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sherlock Holmesin seikkailut

Kuuntelin Sherlock Holmesin seikkailuja -nimisiä äänikirjoja. Saatavilla olivat osat 1 ja 2, jotka sisälsivät novellit Kuningas pulassa, Halkihuulinen kerjäläinen, Kirjava nauha ja Kreikkalainen tulkki.

Kuningas pulassa -novellissa Holmesin luokse tulee Böömin kuningas, joka pyytää apua saadakseen valokuvan, jossa hän on yhdessä Irene Adler-nimisen naisen kanssa. Kuninkaalla on ollut suhde Adleriin ja Adler uhkaa julkaista valokuvan, jos kuningas aikoo menna naimisiin jonkun muun kanssa. Kuninkaalla on aikomus julkaista kihlauksensa Skandinavian prinsessan kanssa. Prinsessa on siveä neito, joka toivoo tulevalta puolisoltaan samoja ominaisuuksia, joita hän itsekin edustaa. Avioliiton ulkopuolisen suhteen julkituominen peruisi naimahankkeen.

Kuningas pulassa on perussalapoliisitarina, mutta minua vähän häiritsivät nämä mukahistorialliset yksityiskohdat, kuten Skandinavian prinsessa. Kuningas pulassa on kirjoitettu 1890-luvulla, jolloin Skandinavian niemimaalla oli yksi hallitsija, Ruotsin kuningas. Mutta Skandinavia ei ollut valtio, kuten ei Böömikään (Böömin kuningas oli kuitenkin ennen kaikkea Itävalta-Unkarin hallitsija). Juutun taas itselleni tyypillisesti vähäpätöisiin pikkuseikkoihin, joilla ei pitäisi olla hitonkaan väliä, mutta jos jokin häiritsee, niin sitten se häiritsee. Etenkin, kun Sherlock Holmesin tarinat muutoin tuntuvat olevan todellisuudessa kiinni, Lontoo on usein niin vahvasti mukana, että sitä voi pitää yhtenä avainhahmoista. Baker Streetkin on oikeasti olemassa!

Muista novelleista minulla ei ole sen kummempaa sanottavaa. Kirjava nauha oli näistä kaikista suosikkini, koska siinä oli paljon mystisiä kauhuelementtejä, jotka uppoavat minuun. Ovelasti suunniteltu murha ja murhaajaa ovelampi Sherlock ovat kutkuttava yhdistelmä. Joissain näistä novelleista, en muista enää missä, Holmes ja Watson pohtivat Holmesin havainnointikykyä. Holmes totesi, että hänen ja Watsonin välinen ero on se, mitä he näkevät. Vaikka he näkisivät samat asiat, Watson ei osaa kiinnittää kaikkiin yksityiskohtiin huomiota. Vähän samasta asiasta kertoo elokuva Rajaton, jossa Bradley Cooper saa erityisen lääkkeen avulla koko aivokapasiteettinsa käyttöön.

Loppusanoiksi totean vielä, että en ole mikään novellien suurin ystävä. Conan Doyle oli mielestäni parhaimmillaan Baskervillen koirassa, jossa tarina sai mehustua satojen sivujen verran. Novellissa tarina pitää saada sullottua tiiviiseen pakettiin, jossa hahmot jäävät väkisinkin ohuiksi ja lukijan suhde heihin etäiseksi.

Ei kommentteja: