torstai 5. syyskuuta 2013

Vieras/Jää

On niin paljon, mitä haluaisin sanoa. Katsotaan, kuinka pitkä sepustus tästä tulee.

Samaan aikaan tutustuin kahteen kaunokirjaan, jotka molemmat kertoivat papeista. Täysin sattumalta, vannon sen. Toisen kuuntelin äänikirjana, toisen luin. Toinen kumisi tyhjyyttään, toinen oli kuin elämä itse.

Äänikirjana kuuntelin Riikka Pulkkisen Vieraan. Ulla-Lena Lundbergin Jään luin.
 Vieraan juonesta en tiennyt etukäteen mitään. Jäästä tiesin, että se kertoo sotien jälkeisestä ajasta ja papista, joka muuttaa Ahvenanmaan saaristoon.

Vieras meni tosiaan äänikirjana Leena Pöystin lukemana. Riikka Pulkkisen tuotantoon en ole aiemmin tutustunut, kuten en Ulla-Lena Lundberginkään. Kummankaan kirjailijan tyyli ei ollut tiedossani, ja molemmilla on tosiaan hyvin omalaatuinen kirjoitustyyli. Ainakin näiden yksien teosten perusteella.

Vieras ja Jää ovat aika kaukana toisistaan. Niillä on kyllä yhdistäviä tekijöitä, koska molempien päähenkilöt ovat pappeja. Päähenkilöiden ammatinvalinnat kuljettavat heidät pois kotiseuduiltaan ja siitä syntyvät molempien kirjojen tarinat. Vaikea kertoa kummastakaan kirjasta ilman, että paljastaisi mitään olennaista juonesta, mutta sen verran sanon, että toisen kirjan tarina alkaa lohduttomana ja päättyy lohdullisena ja toiselle taas käy päinvastoin.

Vieras on Riikka Pulkkisen vastaisku jytkylle. Se on tulvillaan raskaita teemoja: anoreksiaa, rasismia, väkivaltaa. Kaiken kammottavan draaman keskellä se ei kuitenkaan onnistu hirveästi hetkauttamaan minua. Kaikki se yksityiskohdilla mässäily ja Suurten Tunteiden kalastelu tekevät tarinasta perin onton. Ja vähän epäuskottavan, ja sitähän lukija ei halua. Että tarina hahmoineen vaikuttaa keksityltä. Totta kai tarina on keksitty, mutta kirjailijan tehtävä on luoda oma mielikuvituksensa todellisen oloiseksi. Nyt tuntui, että tämä on kirjailijan manifesti jytkyä vastaan ja se on vain puettu kaunokirjaksi.

Onttoutta lisäsi Pulkkisen kaunokielisten kuvauksien ja kielikuvien runsaus. Minulla ei ole mitään kielikuvia vastaan tai kaunokielisiä ilmauksia. Mutta kun niitä on liikaa, se hukuttaa itse tarinan sisältöineen ja saa kirjan näyttämään ylioppilaskirjoitusten äidinkielen aineelta, jolla yritetään vakuuttaa ylioppilastutkintolautakunta perin fancylla tekstillä. Että tässä nyt ollaan niin helkkarin kypsiä, vaikka ikää on vain se 19-vee. Jotta Pulkkinen saa kaikki sadat itsekeksimänsä metaforat käytettyä, hän käyttää aivan liikaa sivuja ympäröivän maailman kuvaamiseen. Joo, kyllähän päähenkilön tekemä ympäristön havainnointi kertoo jotakin päähenkilöstä itsestäänkin, mutta kun liika on vain liikaa. Sherlock Holmeskaan ei tee näin paljon havaintoja ympäristöstään. Pulkkisen päähenkilönsä suuhun pistämät sanat: Aistien etiikkaan nojaten pidän kaikesta kirjaa. Kiteyttävät kirjan suurimman ongelman. Kaikesta, mistä pitää pitää kirjaa, ei tarvitse työntää romaaniin.

Sitä paitsi jotkut Pulkkisen mahtipontisen metaforiset lauseet eivät pitäneet paikkaansa: Kaupungit suojelivat kulkijoitaan. Eivät suojele. Ne kätkevät kulkijat sisäänsä, mutta eivät ne suojele.

Tämä aika synnyttää muukalaisia eikä kukaan ole koskaan kotonaan. Tämä lause sen sijaan on hyvin totta. Ja jos Pulkkinen olisi romaanistaan osannut riisua kaikki korulauseet, tarina olisi päässyt paremmin esiin. Se olisi voinut koskettaa ja saada lukijan miettimään perimmäisiä kysymyksiä. Mutta nyt se vain hukkui kaiken tilbehöörin, jota myös sanahelinäksi kutsutaan, alle.

Ulla-Lena Lundbergin Jäältä odotin paljon. Sitä oli kehuttu monissa lehdissä, mikä ei tietenkään tarkoita mitään. Mutta olin kuullut parilta tyypiltä, jotka lukevat lähinnä hömppädekkareita ja kersoille suunnattuja Nälkäpelejä ja Twilighteja, että Jää on vaikea/tylsä, tiesin, että Jää on kirja minua varten!

Aluksi Jää ei vakuuttanut. Surukseni huomasin, että Lundberg kirjoittaa preesensillä. Aijaijai, preesens on vaikea laji. Se on vähän välinpitämätön. Jollainen Jää oli puoliväliin saakka. Luin sitä ja ajattelin, että no, tää on ihan ok. Ihan kiva, että pääsen kirjan avulla maailmaan, joka on minulle täysin vieras. Tällaiselle sisämaan kasvatille saaristo on sama kuin Keski-Maa. Fantasiamaailma. Jos ei ole varaa matkustaa vieraisiin maihin, voi käydä kirjastossa ja lainata matkan romaanin muodossa. Toimii!

Puolenvälin jälkeen Jää kuitenkin muuttui ihan ok:sta todella hyväksi. Suorastaan erinomaiseksi. Preesens on taitolaji, totta tosiaan, ja Lundberg osaa käyttää sitä. Jää kertoi tavallisista ihmisistä, tavallisista asioista. Hetken elättelin jo toiveita, että se säilyy draamattomana. Olisi se sellaisenaankin toiminut. Ulla-Lena Lundbergillä kun on lahja osata kertoa ei mistään ihan hiton kauniisti ja kiinnostavasti, suurella lämmöllä ja sydämellä. Mutta draama tuli, ja kyllä, minä itkin. Kuten olen täällä aikaisemminkin maininnut, kirjat nyt eivät ihan hevillä saa minua itkemään. Kun niin tapahtuu, se on todistus siitä, että kyseessä on todella hyvät teos.

Lundberg vain osasi - vailla tyhjiä korulauseita - kertoa preesensillään niin paljon koskettavammin ihmismielistä kuin kymmenen Pulkkista yhteensä. Papin pienet tytöt saattoi sielun silmin kuvitella todellisiksi olennoiksi (suorastaan sydäntäsärkevästi) ja itse papista tuli minulle kuin hyvä ystävä.

Olin taas jokin aika sitten huolissani, että enkö löydä sitä tämän vuoden Kirjaa. Kirjaa, joka tekee muistijäljen koko loppuelämäkseni. No, löysinhän minä. Kiitos vain siskolle syntymäpäivälahjasta. Suosittelen Jäätä lämmöllä kaikille, jotka ymmärtävät laatukirjojen päälle. Nyt tuntuu vaikealta hypätä uuden tarinan pariin, tekee mieli vain muistella hetkiä, joita Jää minulle tarjosi. Täysin Finlandia-palkintonsa ansainnut.

4 kommenttia:

Sakke kirjoitti...

Oi, hienoa, että lahja meni nappiin! Olisin ollut kyllä tosi pettynyt jos se olisi osoittautunut huonoksi valinnaksi. Se on kyllä hieno tunne kun kirja koskettaa niin syvältä, että sitä on pakko miettiä monta päivää vielä sen jälkeen kun sen on saanut luettua. Lainaan tuon Jään ja luen heti kun olen saanut Kätilön loppuun.

Sarka kirjoitti...

Tää taitaa lähteä Timbelle seuraavaksi, joten pyydä siltä sitte.

EK. kirjoitti...


Minäkin luin Jään,ja tykkäsin.Olen suositellut tutuille luettavaksi.terv.EK.

Sarka-A. von W-K kirjoitti...

Minäkin olen kaikille estoitta kehunut Jäätä. Harvoin tulee luettua näin hyvää kirjaa, joten suotta sitä pitää vakan alla kynttilää, vaan mieluummin julistaa ilosanomaa, jotta mahdollisimman moni älyäisi tarttua tähän hienoon kirjaan.