keskiviikko 6. elokuuta 2014

Tuhat ja yksi yötä

Suomalaisesta kansalliseepoksesta arabialaisiin satuihin. Jaakko Hämeen-Anttila on suomentanut Tuhat ja yksi yötä suoraan arabiasta ja kokoelma, josta Hämeen-Anttila on käännöksen tehnyt, julkaistiin Kairossa v. 1835. Tuhannesta ja yhdestä yöstä ei ole olemassa vain yhtä tiettyä kokoelmaa. Sadut ovat satoja vuosia vanhoja ja ennen kuin niitä alettiin kirjoittaa ylös, niitä kerrottiin toreilla asiaan vihkiytyneiden tarinoidenkertojien toimesta. Tarinat olivat aikansa televisio, viihdettä kansalle.
Taas kerran minua kiinnostivat enemmän sivuseikat (=ihmisten arkielämä, arabialaisen kulttuurin esiintuominen tarinan välityksellä) kuin itse asia. Sillä Tuhannen ja yhden yön tarinat ovat itseääntoistavia satuja. Eivät ihan pikkulasten satuja, koska ovat melko väkivaltaisia, mutta fantasiaelementtiensä ja mustavalkoisen katsantokantansa vuoksi täyttävät sadun määritelmän. Tarinoissa ei pohdita omien väkivallantekojen oikeutuksia (siis sen enempää kuin että "minua on kohdeltu kaltoin, olen oikeutettu antamaan vastapuolelle samalla mitalla), kostoajatusta ei viedä koston toteuttamista pidemmälle, jolloin tultaisiin todellisen moraalisen dilemman eteen: kosto on yhtä väärin kuin teko, josta kosto johtuu.

Tuhannen ja yhden yön hahmoista kukaan ei ole kuin Väinämöinen: kaikille hyviksille käy hyvin. He saavat rikkauksia ja haluamansa naisen vaimokseen. Väinämöinen yritti saada Sammon Kalevalaan ja vuoroin vaimokseen Ainon ja Pohjolan tyttären, eikä onnistunut näistä missään. Kertoo ehkä suomalaisesta mielenlaadusta, mutta myös kyvystä kehittää tarinoita, joissa on vastakkainasettelun lisäksi jotain kahden ääripään välillä.

Ei kommentteja: