lauantai 30. elokuuta 2014

Silja - nuorena nukkunut

F. E. Sillanpään Silja kertoo tytöstä, jonka isä menettää vanhan sukutalon huonolla taloudenpidollaan, mistä johtuen perhe joutuu muuttamaan alustalaiseksi. Siljan sisarukset, äiti ja myöhemmin isä kuolevat ja hän joutuu 16-vuotiaana lähtemään piiaksi. Piian elämä on rankkaa, työt ovat raskaita ja asumisoloihin liittyy aina riski joutua miesten hyväksikäyttämäksi. Tässä Sillanpää tekee ansiokasta työtä, sillä nuoren piikatytön elämä 1900-luvun alun Suomessa on kerrottu vailla ylenmääräistä melodramaattisuutta tai toisaalta sitä toista ääripäätä: romantisoimista.

Kuten tapanani on, luin Siljaa etupäässä tutkielmana palvelusväen elämästä maatiloilla. Mutta kirjan edetessä Sillanpää sai puhallettua Siljasta sen verran monisyisen hahmon, että lopulta myös fiktiivinen puoli sai minut kiinnostumaan. Siljan kohtalo oli aikaansitomaton, kaikilla ihmisillä kun ei ole mahdollisuutta kohdata sitä, mitä etenkin nykyään pidetään itsestäänselvyytenä: oman onnen ja rakkauden löytämistä ja täyttymistä. Sillanpää kuvaili Siljan elämää perhosen siipien havinaksi (tai jotakin tuollaista), sillä niin hauras kuin perhosen siivet, oli nuorena kuolleen Siljan elämä.

Rautatien jälkeen minua tympäisi, koska olin saanut tarpeekseni maalaiskomedioista. Siljan jälkeen voinen tunnustaa, että olen enemmän tragedian ystävä. Hyvin tehty tragedia saa pohtimaan olemassaolon syitä ja oman elämän syviä syövereitä, ja se on kuin siivouspäivä pääkopalle. Raskasta, mutta palkitsevaa.

Arvostin muuten kovasti sitä, että vaikka Sillanpää kuvaili Siljaa talontyttäreksi, joka joutui kuolemaan piikana, hän silti lopussa sanoi, että kaikki ihmiset ovat samaa sukua. Tuona aikana Suomi oli vahvasti luokkayhteiskunta, jossa ihmisen arvo tuli sen mukaan, minkälaista sukua he edustivat. Sillanpään loppukommentti osoittaa suurta viisautta.

Ei kommentteja: