keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Joulutarinoita

Näin loppiaisena oli asianmukaista saattaa loppuun Mika Waltarin Joulutarinoita. Ennen joulua kerroin hamstranneeni kirjastosta jouluaiheisia, aikuiseen makuun (öh, kuulostan ihan siltä huonosti dubatulta Riesen-mainokselta) suunnattuja kirjoja. Joulutarinoiden lisäksi luin Agathan jouludekkarin ja Marklundin Halkovarkaan.
Kirjan taustateksti kertoo, että Joulutarinat ovat kokoelma Waltarin kirjoittamia novelleja ja runoja joululehtiin 1920-1960 -luvuilla.

Joulutarinat onnistuivat saavuttamaan jouluisen hengen vaihtelevasti ja sen lisäksi tarinoiden laatu kulki keskinkertaisesta tosi hyvään. Sadut, kuten Satu Kimistä ja Kaista, jotka matkustivat kuuhun elefantilla, eivät olleet tarinoiden parasta antia. Joistakin novelleista tuli mieleen vanhat, ylinäytellyt ja puisevat Suomi-filmit (Waltarihan käsikirjoitti niitä), vaikka tarina itsessään olisikin ollut hyvä. Esimerkkinä tällaisesta on Joululoma ja valokuva, jossa nuorison puheenvuorot oli kirjoitettu raivostuttavasti (ehkä myös liioitellusti) puhekielimuotoon. Siitä se Suomi-filmi -mielleyhtymä varmaan kumpusi. Joululoma ja valokuva -novellin loppu oli tosin hieno ja koskettava.

Kaikista koskettavin tarina oli kuitenkin Hentomielinen mies, jossa köyhä perhe oli hankkinut keväällä possun, jota oli sitten kuluvan vuoden ajan kasvatettu joulupöytään. Perheen isä oli kiintynyt kasvavaan sikaan ja novellissa kerrotaan hellyyttävästi ihmisen ja eläimen suhteesta ja miten vaikea perheenjäseneksi muodostuneesta siasta on ajan tullen luopua.

Jouluisin kertomus oli ehkä Jouluaatto, vuokra-auto ja onnellinen loppu. Joulutarinan pitää olla sellainen, että vaikeuksien kautta päästään onnellisimmista onnellisimpaan loppuun. Kuten maailman ihanimmassa (joulu)elokuvassa Ihmeellinen on elämä. Tässä Waltarin kertomuksessa päähenkilön vaikeudet eivät ole sitä luokkaa kuin George Baileylla, mutta hänen suhtautumisensa jouluun ja vähän muihinkin ennen ennakkoluuloa kokemiinsa seikkoihin muuttuu jouluaaton aikana. Loppu on vähän siirappinen ja siinä on aavistus sitä jouluntaikaa, jota olisin toivonut löytäväni useammastakin kokoelman tarinasta.

Siksipä suosittelenkin tästä kolmen joulukirjan joukosta jouluiseksi lukemiseksi eniten Halkovarasta. Agathan dekkari oli kaikkein eniten pettymys, se oli dekkarinakin tosi tavanomainen.

Ei kommentteja: