keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Taikatalvi

Luin pitkästä aikaa Tove Janssonin iki-ihanan Taikatalven.

Taikatalvi - kuten muutkin Toven kirjat - on sellainen, että sen lumovoima ei ole kaikonnut ajan mittaan (toimii yhtä hyvin 2010-luvun lapsille siinä missä aikoinaan 1980-luvun lapsille) eikä edes lapsuuden muututtua tylsäksi, kyyniseksi aikuisuudeksi. Tietysti näkökulma tarinaan on nyt ihan toinen kuin silloin vuosikymmeniä sitten. Lapsuudessa se oli satu, mutta nyt siitä löytää hauskoja yhtymäkohtia omaan eloon ja nykypäivään. Kas, juuri Myyn kaltainen huoleton viilettäjä haluaisin olla, sen sijaan, että olenkin hyvin paljon kuin Muumipeikko murehtiessani kaikesta. Ja Tuu-tikkeja ja Hemuleita löytyy lähi- ja tuttavapiiristä. Hemulista tuli myös kovasti mieleen istuva valtionvarainministeri.

Ja miten, no taianomaisesti, Tove on saanut talven salaperäisyyden ja hienouden puettua sanoiksi:
  •  Että on olentoja, jotka tulevat esiin vain talvisin 
  • tulipalopakkasen symbolina on tietenkin hyytävän kaunis nainen
  • ensimmäinen keväästä ilmoittava myrsky, joka onkin vastoin oletuksia lämmin pyry
  • ja lopulta itse kevään tulo, kun lumet alkavat sulaa ja puro virtaa vapaana. Silloin pitkä, kylmä talvi ei tunnu enää niin synkältä kuin tammikuussa, vaan osaa olla iloinen, että "minulla on ne kaikki". Vuodenajat nimittäin. Vaikka ilmastonmuutos kovasti uhkaa tätä - kaikesta huolimatta -upeaa ja antoisaa vuodenaikaa.

Ei kommentteja: