keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Perilliset

Perilliset (1955) alkaa sitaatilla H. G. Wellsin kirjasta Historian ääriviivat, jossa kuvataan neandertalinihminen vastenmieliseksi hirviöksi. "..on saattanut olla alkuna kansantarinoiden peikoille." Wells kirjoittaa. Peikko-ajatusta William Golding hyödyntää kirjansa lopussa.

Varsin nopeasti käy selväksi, että Golding haluaa osoittaa Wellsin olleen väärässä. Goldingin neandertalinihmiset ovat kaikkea muuta kuin hirviöitä. Lok ja Fa nousevat kirjan päähenkilöiksi sen jälkeen, kun nykyihminen on käynyt tuhoamassa heimon asuinsijan tappaen suurimman osan heimon jäsenistä. Nykyihminen tässä, kuten Kärpästen herrassakin, on pahinta, mitä luonto on synnyttänyt. Homo sapiens onkin se hirviö. Perillisissä on sitä samaa syvää ahdistusta, mitä Goldingin tunnetuimmassa teoksessa. Molemmat kirjat ovat eloonjäämiskamppailua, Perilliset alkaa ensin nälkää vastaan taisteluna, mikä neandertalinihmisille oli normaalia arkea. Nykyihmisten poimiessa heimon jäseniä yksi kerrallaan, kirja saa trillerin piirteitä.

Perilliset on viimeiseen lukuun saakka kuvattu neandertalilaisten näkökulmasta. Neandertalilaisten tuntemukset ovat konkreettisia: silmät täyttyvät vedellä, sisällä polttaa tuli.. Golding kuvaa heidät yksinkertaisiksi. Mutta silti he eivät ole tyhmiä tai vähäarvoisempia kuin nykyihmiset. Neandertalilaisilta puuttuu se, minkä avulla homo sapiens on taltuttanut maapallon omaksi temmellyskentäkseen: tuhoamisvimma.

Ei kommentteja: