Yasunari Kawabatan Lumen maa oli unenomainen kertomus melko rasittavasta naimisissa olevasta tyypistä, joka vonkasi nuorempaa naista vuoristohotellissa majoittuessaan.
Päähenkilön urpoudesta huolimatta tarinassa oli ansionsa, jotka tulivat luonnon ja sen ilmiöiden kuvauksesta. Ne ja vähän epämääräinen kerronta välittivät myös sitä unenomaisuutta. Kaikki ei tapahtunut, kuten länsimaisessa kirjallisuudessa on totuttu.
Vuoren jyly oli Lumen maata selkeämpi. Se kertoo kuusikymppisestä Shingosta, joka kuulee vuoren jylyn - vanhenemisen äänen. Kuolema on koko ajan läsnä hänen elämässään. Hän lukee uutisia nuorien ihmisten tekemistä aborteista ja itsemurhista. Hänen ikätoverinsa kuolee syöpään ja alituisesti hän muistelee sitä, miten hänen rakkaudenkohteensa, nykyisen vaimonsa sisar, kuoli heidän nuoruudessaan. Nyt kirsikkapuutkin tiputtavat lehtensä liian varhain ja vaimon vanheneva ulkonäkö inhottaa.
Hän yrittää takertua nuoruuteen miniänsä kautta. Haaveilee unissaan parisuhteesta hänen kanssaan ja hereillä ollessaan häpeilee uniaan. Hän yrittää lopettaa poikansa avioliiton ulkopuolisen suhteen, koska miniänsä on hänelle niin tärkeä. Kun miniä tekee abortin, hän kokee paljon ahdistavia tuntemuksia: hänen tuntemansa kammo aiemmin lukemastaan aborttiuutisesta että suru uuden elämän menettämisestä. Elämän, joka olisi tuonut hänen vanhuuteensa lisämerkitystä.
Välillä mietin, saanko huvittua totisista, mutta hassuista huomioista, joita kirjan hahmot tekevät toisistaan. Perhe-elämä oli todella eläväistä, vaikka se sijoittuikin eri aikaan ja kulttuuriin, joissa itse elän. Kawabata oli kuvannut vanhenemisen kriisin taitavasti. Se oli hiljaista luopumista ja silti roikkumista kaikessa, mitä joskus oli ja mitä voisi vielä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti