En ole hirveän kiinnostunut sotakirjallisuudesta ja talvi- ja jatkosotakirjallisuus on tylsimmistä tylsintä. Niitä on tutkittu paljon. Miehet rintamalla ja urotöissä, sitä on kuultu kyllästymiseen asti. Tästä lähtökohdasta huolimatta päädyin lukemaan Keskisarjan Raaka tie Raatteeseen. Syy on se Keskisarjan tyyli, jota aiemminkin olen kehunut. Pidän sen konstailemattomuudesta, yleistajuisuudesta, jossa ei ole unohdettu huumoria.
Sotimisen sijaan tässäkin kirjassa minua kuitenkin kiinnosti eniten kaikki muut kuin sotimiset. Se, kuinka venäläisten saapuessa talon pihaan nainen lähti sylilapsineen takaovesta. Kuinka koiria käytettiin viestien viemiseen rintamalla (Neuvostoliiton puolella koirat oli opetettu kuljettamaan suussaan kekäleitä, joilla sytytettiin rakennuksia palamaan). Keskisarjan kertoessa miehitetyn Suomussalmen venäläisestä kunnallishallinnosta hihittelin ääneen.
Kertoessaan suomalaisesta sankaritarinasta, Keskisarja ei unohda vastapuoltakaan. Minusta oli kammottavaa Neuvostoliiton suhtautuminen rintamalla sen puolella taistelleihin. Raatteentiellä kuolleiden ukrainalaisten lukumäärän se ilmoitti reilusti alakanttiin osana propagandaa. Eikä sillä todellisuudessakaan ollut tietoa sotineiden määrästä ja henkilöllisyyksistä. Se ei ollut kiinnostunut kuolleista tai taistelusta selviytyneistä. Tai oli jälkimmäisistä sen verran, että he joutuivat maksamaan selviytymisestään vankileirillä. Kalmot hylättiin rintamalle, mutta Suomihan oli muutenkin maailmansodan outolintu kuljettaessaan kaatuneet kotomaan multiin.
----------
Sapkowskin Noituri-sarjasta minulla oli lukematta enää Myrskykausi, joka ilmestyi puolaksi 2013 - siis 14 vuotta Noituri-sarjan päätöskirjan jälkeen.
Myrskykausi sijoittuu ajallisesti ensimmäisen Noituri-kirjan jälkeen, mutta siitä puuttuu ensimmäisten Noituri-kirjojen keveys. Valitettavasti. Mukana on siis esim. Järven neidosta tuttua sekavuutta. Sitä paitsi välillä tuntui, että lukisin videopelin (Witcherin..) käsikirjoitusta. Juoni oli kovin toiminnallinen. Saatoin nähdä sieluni silmin, miten pelihahmo-Geralt tekee taikatemppujaan, jotta saa nitistettyä pahiksia.
Olin ajatellut, että Sapkowski olisi tässä päinvastoin tuonut Noiturin henkilökuvaan psykologista ulottuvuutta. Mutta ei. Jäin ihmettelemään, miksi hän oli ylipäätään kirjoittanut tämän, koska se ei syventänyt Geraltin hahmoa mitenkään. Niin, no toihan tämä Witcher-peliin jotain uusia tietoja noiturin kyvyistä ja uusia elukoita, joita noituri kohtasi ja surmasi fantasiamaailmassaan. Eli rahan takia tehty.
Noituri-saagan viralliseen päätöskirjaan viitataan Myrskykauden lopussa, kun tyttö tulevaisuudessa kohtaa yli sata vuotta sitten kuolleen Geraltin. Noituri herääkin kuolleista aina tarpeen vaatiessa. Vähän väljähtynyt fiilis kuitenkin jäi mukavasti kutkuttavan mystisyyden tunnun sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti