lauantai 20. huhtikuuta 2019

Solaris

Puolalaisesta fantasiasta puolalaiseen scifiin eli Noiturista päästyäni luin Stanislav Lemin Solariksen. Kumpaakaan leffaversiota en tästä ole vielä nähnyt, joten tarina oli uusi.
Solaris kertoo Kelvinistä, tutkijasta, joka on osa Solaris-nimisellä planeetalla työskentelevää tutkijaryhmää.

Solariksella on tapahtunut outoja kuolemia, jotka Maassa asuva selvitysryhmä on todennut johtuneet luonnollisista syistä.

Todellisuudessa kuolemien syynä on ollut Solariksen meri, joka on täynnä outoja voimia. Meri on saanut aikaan sen, että tutkijaryhmän jäsenet joutuvat kohtaamaan lihallisia haamuja menneisyydestään. Kelvinillä tällainen on hänen entinen tyttöystävänsä, joka teki itsemurhan Kelvinin jätettyä hänet. Lihallisia haamuja ei saa suututtaa tai he surmaavat "isäntänsä."

Lihallisten haamujen taustalla on kirjailijan filosofista pohdintaa elämän mielettömyydestä: "Onko meidän opittava tottumaan ajatukseen, että jokainen ihminen kokee uudelleen vanhoja tuskia, jotka ovat sitäkin kiduttavampia koska toistuminen saa ne näyttämään naurettavilta?"

"Että ihmisen olemassaolo toistuu toistumistaan." Tämä kirja ei ole masennusta sairastaville.

Lopulta Kelvinille selviää, että meri ei olekaan kaiken takana tietoisesti. Se ei olekaan kiinnostunut ihmisistä. Se masentaa Kelviniä. Hän myös kokee jonkinlaista outoa Tukholma syndroomaa lihallista haamuaan kohtaan. Joka kuitenkin todellisuudessa on eristyksessä elävän ihmisen kokemaa rakkauden kaipuuta. Tai niin tulkitsin. Ihastuttavaa, että lukijalle oli jätetty paljon tulkittavaa, sillä Lem jätti paljon auki.

Ei kommentteja: