keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Tampereen naiskaarti

Tuomas Hopun Tampereen naiskaarti -tietokirja kertoo punaisten puolella taistelleiden naisten tarinan Mansessa.
Kun pari arviota sitten kerroin, ettei sotakirjallisuus kiinnosta, en tarkoittanut Suomen sisällissotaa. Se kiinnostaa, koska kysymykseen "miksi?" on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. Miksi ihmiset lähtivät sotimaan, miksi ihmiset olivat niin julmia naapureitaan kohtaan, miksi väkivaltaisuudet eivät loppuneet taistelujen päätyttyä. Vastaukset kertovat paljon senaikaisesta, hyvin kahtiajakautuneesta, yhteiskunnasta. Niin kahtiajakautunut ei Suomi ole ollut, ennen kuin nyt. Toivottavasti mitään vuoden 1918 kaltaista ei jouduta enää ikinä kokemaan.

Tuomas Hoppu kumoaa kirjallaan naissotilaisiin liittyneitä harhaluuloja, joita liikkui niin valkoisten kuin punaisten puolella. Valkoiset levittivät huhuja, joiden mukaan naiset olisivat olleet erityisen raakoja ja verenhimoisia. Punaisten puolella heitä taas pidettiin rohkeina ja periksiantamattomina.

Kuitenkin Hopun tutkimusta lukiessa selviää, että Tampereella naiskaartin panos taisteluissa oli vähäinen. Aseiden käytössä oli ongelmia ja taistelutilanteessa naisten heikko koulutus kohtaamaan vallitseva tilanne näkyi sähläyksenä. Suuri osa naisista karkasi muihin töihin punakaartissa tai kotiinsa, kun taistelut vyöryivät päälle.

Tampereen naiskaartit selvisivät vähillä rangaistuksilla verrattuna Etelä-Suomen aseellisiin naiskaarteihin. Tämä johtui siitä, että valkoisten johto sai pidettyä alaisensa kurissa eivätkä kostotoimet yltyneet niin tuhoisiksi huhtikuussa kuin toukokuussa. Punaisia miehiä kyllä teloitettiin, mutta naisiin suhtauduttiin armollisemmin. Etelä-Suomen leireilläkin - jonne punavangit siirrettiin pohjoisemmasta - Tampereen naiset selvisivät, koska heidät oli jo Tampereen vankilassa todettu ahkeriksi työntekijöiksi. He pääsivät jatkamaan siivousta ja keittiötyötä etelässäkin.

Ja koska minua kiinnostaa eniten "miksi?", niin tässäkin tutkimuksessa selvisi, että syyt eivät olleet kaikista ilmiselvimmät. Naiset eivät lähteneet rintamalle, koska olivat olleet aktiivisesti mukana työväenliikkeessä ja marinoituneet siellä. He eivät lähteneet sotimaan, koska olivat joutuneet kokemaan pulaa ja nälkää. Ei. He olivat kaikki työläisiä, eivät siis yhteiskunnan köyhimpiä. Suurella osalla heistä oli joku lähisukulaismies, joka soti punaisten puolella. Joten esikuva innoitti tarttumaan aseeseen. Lisäksi motiivina oli aate ja vähän myös raha.

Ei kommentteja: