Gulliverin retket

Jonathan Swiftin Gulliverin retket voisi olla kiinnostava fantasiakirjana. Sen sijaan se on satiiri 1700-luvun englantilaisesta yhteiskunnasta.

Päähenkilö on merimies, joka joutuu haaksirikkojen, merirosvojen ja miehistönsä kapinan takia rantautumaan outoihin maihin. Ensimmäisessä maassa hän kohtaa lilliputit, pienen pienet ihmiset, joiden keskellä hän on jättiläinen. Seuraavaksi hän joutuu jättiläisten maahan ollen itse lilliputti. Idässä hän pääsee tutustumaan ilmassa leijuvaan saareen, Laputaan. Viimeisen seikkailun hän kokee maassa, jossa valtaapitävät hevoset. Siellä ihmiset ovat eläinten tasolla. Heitä kutsutaan yahooiksi.

 Laputa ja Yahoo. Nämä sanat olivat tietysti tuttuja aivan muista yhteyksistä. Hauska tietää, että ne ovat Swiftiltä peräisin. Mutta jos Laputan tarina kiinnostaa, en suosittele tätä alkuperäisteosta, vaan ennemmin kannattaa katsoa iki-ihanan mestari Miyazakin elokuva aiheesta.

Jos haluaa tehdä satiiria, sitä pitäisi osata tehdä peitellymmin kuin, miten Swift sen tekee. Tämä oli kepin lyömistä näpeille koko ajan. "Näin huonosti oikeusjärjestelmä toimii Englannissa" Swift toitottaa moneen otteeseen, kun kertoo, miten hevosten maailmassa ei syytöntä koskaan saa syylliseksi.

Tolkienhan kielsi viimeiseen asti, ettei LOTR kerro toisen maailmansodan tapahtumista. Sellaisenahan sen voi nähdä, mutta Tolkien painotti, että se on ennen kaikkea hänen mielikuvituksensa tuote. Swiftkin olisi voinut keskittyä enemmän tarinansa fantasiapiirteisiin. Sen sijaan kirja on kokonaan yhtä yhteiskuntajärjestelmien vertailua. Alkaen lastenkasvatuksesta ja siitä, kuinka Englannissa lastenhoitajat kasvattavat lapset ja pilaavat ne. Historiallisesti tämä sinänsä kiinnostava huomio. Mutta kun kerronta oli kovin opettavaista, en jaksanut innostua näistä "kuinka ennen elettiin" -tiedoista.