Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt -kirja vaikutti tajunnanvirralta, jonka seassa oli hyviä oivalluksia, joita olisi voinut syventää.
Olen lukenut Kolun blogeja yli vuosikymmenen. Viime vuosina enää vähemmän säännöllisesti. Minulle hän on näyttäytynyt bloginsa perusteella etuoikeutetulta: on päässyt tuosta vaan opiskelemaan yliopistoon, mitä haluaa; on saanut tehdä työkseen opintojenkin ohessa, mitä haluaa; hänellä on ollut varaa ostaa, mitä haluaa, oli se sitten latte trendikahvilasta tai laadukas kashmirvillapaita Joltain Hienolta Merkiltä. Minä sen sijaan en ole heti päässyt opiskelemaan, mitä haluan. Olen opintojen ohessa tehnyt fyysisesti raskasta työtä, josta on glamour kaukana. Aina ei ole ollut varaa edes siihen latteen minkäänlaisessa kahvilassa.
Mutta luettuani tämän kirjan ymmärrän, että Kolun elämä on näyttänyt hienommalta kuin mitä se on ollut. Miten kauheaa ensinnäkin se, että on joutunut tuotteistamaan itsensä. Outoa, ettei kirjoittanut tästä suoraan, vaikka sehän on kaiken uupumuksen takana. Toiseksi, minä en tunne yhtään kolmekymppistä naista, joka olisi burnoutissa. Tässä tulee se, mikä on toinen Kolun ongelma: hän asuu Helsingissä, jossa on helsinkiläiset ongelmat. Senhän hän itse vähän myöntääkin: mökillä haravointi vähentää burnoutia. Luonto hoitaa ja sen ääreen ihminen kuuluu. Ei Punavuoreen tai Kallioon kerrostaloyksiö/kaksio/mihin-ikinä-bloggaajalla-onkaan-varaa-asuntoon.
Kirjan ongelma on se, ettei siinä ole lajiteltu aiheita yhden teeman alle. Esimerkiksi puhelin- ja someasiat olisi voitu laittaa yhden otsikon alle, ihmissuhteet toisen jne. Nyt kirja on alusta alkaen yhtä tajunnanvirtaa siivitettynä sitaateilla. Oi voi, kuinka kyllästyttävää oli viitata aina johonkin tutkimukseen tai haastatteluun, jonka avulla Kolu perusteli ajatuksiaan.
Burnouteistakin olisi voinut kirjoittaa yhden otsikon alla ja seikkaperäisemmin. Nyt niihin viitattiin koko ajan hieman, annettiin ymmärtää vähän, että mistä ne johtuivat, mutta syvällisempi kertominen jäi tekemättä. Ymmärrän, että kyseessä mitä henkilökohtaisin juttu, mutta eikös kirjan pitänyt kertoa juuri uupumuksesta..
Kirja oli kuin pitkä blogiteksti, jossa oli paljon hyviä pointteja, mutta ne jätettiin ilmaan, vaikka niitä olisi pitänyt analysoida.