perjantai 1. tammikuuta 2021

Suurin niistä on rakkaus - Kirsti Paakkasen tarina

 Ulla-Maija Paavilaisen kirja Kirsti Paakkasesta on kirjoitettu sadunomaisesti.


Satuhan Paakkasen elämä on ollutkin: köyhästä maalaismökistä rikkauksiin, mutta täysin omin avuin. Paakkasen suuri suru oli joutua luopumaan elämänsä rakkaudesta, aviomiehestään, koska Paakkanen ei voinut saada lasta ja mies halusi perheen. Niinpä Paakkanen päätti ruveta bisnesnaiseksi. Womenasta ja Marimekosta tuli hänen lapsensa. 

Kirjassa sanotaan, ettei rakkaus kohdistu pelkästään ihmisiin, vaan sitä voi tuntea elämäntyötäänkin kohtaan. Silti kirjan nimi ei oikein tunnu toimivan. Se antaa väärän vaikutelman ja kirjassa sitä pitää selitellä liikaa.

Muuten Paavilaisen kirjassa ei ole mitään vikaa. Se on kerrassaan ihastuttava. Inspiroiva, mutta myös haikea tarina määrätietoisesta naisesta, joka ei lannistu vaikeuksien edessä ja saa toteutettua unelmansa. Paakkasen aikana Marimekosta tuli laadukas, raikas brändi, joka minun mielestäni kohtasi kolhuja imagoonsa Ihamuotilan aikana. Ei ole oikein, että näin suomalaisen yrityksen tuotteeessa lukee, että se on Thaimaassa tehty.

Paakkanen kertoo, että aluksi häpesi maalaisia juuriaan. Sittemmin hän on nostanut niitä esiin siinä määrin, että kummastelen, ettei Paavonaukiolla ole Paakkasen patsasta. Tämä suurnainen Lannelta olisi sen ansainnut.

Ei kommentteja: