Aika paljon meni maku Teemu Keskisarjasta sen jälkeen, kun tuli ilmi, että on persujen ke-ehdokas. Siitä huolimatta kuuntelin Saapasnahkatornin, joka kertoo Aleksis Kiven elämäntarinan.
Kirja on hyvä selvitys Kiven elämästä lapsuudesta kuolemaan. Se alkaa itse asiassa jo ajalta ennen Kiven syntymää, kun keskisarja spekuloi juorulla, jonka mukaan Kiven pappa olisikin ollut paikallinen aatelinen Adelcreutz. Muutoin kirjassa nojataan lähteisiin, mikä oikein onkin. Keskisarja kertoo, että lähdeaineistossa on aukkoja, mikä jättää paljon tulkinnanvaraa esimerkiksi siihen, mitä Kivi puuhaili vuosi ennen Lapinlahteen joutumista.
Äänikirjassa on vähän se kurja, että jotain menee ohi, jos ei pysty olemaan jatkuvasti valppaana. Joten minulla meni vähän ohi, kertoiko Kivi minkään lähteen mukaan, miksi päätyi kirjoittamaan suomeksi. Sehän oli ennenkuulumatonta tuolloin.
Kirja esittelee Kiven taiteilijana, joka kärsi, mutta jolla oli tukijoita ja johon uskottiin. Jotkut ymmärsivät hänen arvonsa jo aikanaan ja hänet myös palkittiin työstään, Nummisuutarit päihittivät jopa itsensä Runebergin teoksen. Runeberg tuolloin kuitenkin iso julkkis.
Kansalliskirjailijamme osasi myös bilettää, iloa ja valoa riitti, vaikka lopulta hänestä tulikin juoppo.
Olin kuullut jutun siitä, miten kylän lapset kertoivat nähneensä Kiven "lypsävän itseään", mutta Keskisarjan tutkimusapulaiset totesivat lähteen epäluotettavaksi.
Tekstissä oli vähän tehokeinona alatyylisiä ilmaisuja, mikä laskee hyvän tietokirjan ansioita. Muuten oivan yleissivistävä teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti