Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilas oli kirja, jota oli miellyttävä lukea, vaikka se oli sotakirja. Yleensä sotakirjat ovat ahdistavia, mutta tämä oli kerrottu elämänmyönteisesti.
Marsipaanisotilas kertoo uusmaalaisen Kummelin perheen elämästä hetkestä ennen talvisotaa jatko-sodan päättymiseen. Se perustuu Lundbergin rintamalla olleiden setien ja kotiin jääneen perheen väliseen kirjeenvaihto on.
Lundberg onnistuu taas (kuten esimerkiksi Liekinkantajissa) luomaan 1940-luvun elämän todeksi niin, että tuntuu kuin lukiessa hyppäsi aikakoneeseen. Maistan voin ja haistan ruudin ja näen silmieni edessä koulutalon, korsut, Laatokan ja Kotkan 40-luvun alussa, vaikka en ole ikinä siellä käynytkään.
Marsipaanisotilas kuitenkin jättää lukijan Jäätä etäisemmälle. Göranin kuoleman kuvailu on toteamista, että näin nyt kävi. Kirja on hyvä, mutta se ei mene ihon alle.
Nykyään puhutaan ghostaamisesta, kun toinen ihminen tapailuvaiheessa katoaa jättämättä selityksiä. Frej tekee näin kihlatulleen Marjalle ja tämä tapahtuma huipentaa kirjan mainiosti, lempeän humoristisesti ja katkeransuloisesti. Se on tragikoominen kaikin puolin muun suvun joutuessa selittämään Frejn tekemisiä tämän itsensä häipyessä uuden ihastuksensa perässä Helsinkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti