Petter Sandelinin Osuma oli lyhyt mitaltaan, mutta suuri sisällöltään.
Se kertoo vieläkin hieman tabusta aiheesta, miesten välisestä rakkaudesta jatkosodassa.
Tallgren ja Ståhl rakastuvat samassa korsussa ja yrittävät pitää rakkautensa salassa. Siinä onnistumatta. Rangaistukseksi Ståhl käsketään etulinjaan. He yrittävät päästä tilanteesta järjestämällä itselleen itsemurhatehtävän: he yrittävät käydä hakemassa venäläisen sotavangin. Tämä käy Ståhlin kohtaloksi.
Kirjan kehyskertomuksessa toinen heistä on muuttunut puuksi. Kirjan edetessä selviää, että puu on Tallgren. Hän on ottanut Ståhlista muistoksi saappaat, joiden ympärille hän on kietonut juurensa. Hän vaalii muistoaan rakastetustaan ja myös kiroaa, ettei pysty unohtamaan. Paitsi lopulta, kun hän on jo vanha ja lahoneva puu.
Hieno kirja, jossa jokaisella sanalla oli merkityksensä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti