tiistai 17. joulukuuta 2024

Arnellin perhe

Anni Swanin Arnellin perhe on hänen nuortenkirjoistaan kaikista rasistisin ja jättää lukijalleen onton olon.

Kirjassa seurataan nelilapsisen Arnellin perheen koettelemuksia Australiassa. Sinne heidät on vienyt pankkivarkaudesta tuomittu ja vankilassa istunut perheen Martti-isä, joka ei ole tuomionsa takia työllistynyt enää Suomessa.

Australiassa Arnellit yrittävät ensin toimia maanviljelijöinä. Haasteita aiheuttavat luonnonolojen lisäksi aboriginaalit, jotka Swan kuvaa pöyristyttävän rasistisesti. Heidät kuvataan ali-ihmisinä, jotka turvautuvat helposti väkivaltaan ja harjoittavat kannibalismia. 

Vain yhden kerran kirjassa mainitaan englantilaisten harjoittamasta riistosta alkuperäisväestöä kohtaan ja aboriginaalien väkivaltaista käytöstä selitetään tällä. Arnellin perhe ei kuitenkaan itse näe mitään väärää omassa toiminnassaan.

Australiasta ei kirjassa anneta kovin ruusuista kuvaa. Köyhäiltyään maanviljelijöinä, Arnellin perhe lähtee etsimään kultaa - ja tietysti rikastuu sillä. Mutta tätä ennen he ovat eläneet jo melko rääsyläisinä. Kirjan henki onkin kovasti 1920-luvun tyylisesti koti-uskonto-isänmaa-henkinen ja rikastunut Arnellin perhe palaa onnellisena Helsinkiin jättäen kurjan Australian taakseen.

Kirja on kyllä kovin kummallinen, suvaitsematon tuulahdus ajalta, joka onneksi on ohi. 

Ei kommentteja: