tiistai 10. kesäkuuta 2025

Lehmä synnyttää yöllä

 Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä oli kirja, jonka olin ajatellut jättää lukematta. Kirjailijan edellinen, Bolla, oli niin kamala, että koin saaneeni Statovcista tarpeekseni loppuelämäkseni. No, sitten näin tämän uusimman kirjaston hyllyssä ja lyhyytensä vuoksi (275 sivua), annoin sille mahdollisuuden.

Kirja on ihan kamala. Sen aiheet ovat raskaita, eläinrääkkäyksestä rasismiin, insestistä homofobiaan. Sitten kuvataan vielä serbien tekemiä kauhuja Kosovon albaaneita kohtaan. Välillä hyppäsin pahimpia kohtia yli, en vain pystynyt lukemaan.

Kirjassa on ammennettu vähän samaan tapaan omaa elämää lähdeaineistona kuin Saara Turusen teoksissa. Päähenkilö on homoseksuaali, 1990-luvulla syntynyt Kosovon albaani, joka asuu Suomessa ja on työkseen kirjailija. Yhtymäkohtia kirjan kirjoittajaan löytyy. Turusen kanssa on myös yhteistä sivun pituiset virkkeet, joissa selostetaan paljon asioita tiiviissä muodossa.  

Kosovon kurjuus ennen ja jälkeen sotaa tulee esiin raadollisesti. Suomi, jonka pitäisi olla hyvinvointiyhteiskunta, esitetään rasistisena ja pahoinvointia edistävänä maana, jossa pakolaisiin suhtaudutaan kuin roskiin. Sehän pitää paikkansa, Suomi on rasistinen maa, ja tässä ajassa, jossa hallituspuoluekin on normalisoinut vihapuheen, Lehmä synnyttää yöllä -kirja on ansainnut Finlandia-voittonsa. Jos eivät poliittiset päättäjät enää näe rasismin vääryyttä, on kulttuurin tehtävä yrittää herätellä sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin myötätunto ja lähimmäisenrakkaus.

Ei kommentteja: