Runoilija Valmikin Ramayana noin 300-luvulta eKr. kuuluu Intian pyhiin teksteihin, ja on yksi niistä sadasta kirjasta, jotka Guardian-lehti vuosituhannen alussa listasi maailman parhaaksi kirjaksi.
Kuuntelin jättisuuren (yli 30 tuntia) Ramayanan sen suomentaman Taavi Kassilan lukemana. Kassilan ääni ei ole kaikista äänikirjaystävällisin, eikä Ramayana tarinana kaikista vetävin. Haasteita siis oli, mutta niistä selvittiin.
Ramayana on kuningas Raman tarina. Rama joutuu maanpakoon ja tarinaan liittyy paha äitipuoli, oikeamielinen velipuoli, pahoja demoneita ja apina-armeija. Nykyaikaista oli yksiavioisuus, jota Rama ja hänen vaimonsa noudattivat toisiaan kohtaan. Raman oikeudenmukaisuus toi mieleen Jeesuksen ja ajatuksen siitä, että lopulta kaikilla näillä vanhoilla tarinoilla on yksi ja sama lähde.
Ramayanan tarina on ajaton: on hyvä (Rama) ja paha (demonit), jotka kamppailevat keskenään maailmanherruudesta ja lopulta käydään yksi suuri sota, jonka hyvät voittavat. Ihan samaa, mitä Hollywoodissa tehdään jatkuvasti.
Itseäni hindulaisuudessa kiinnostaa itsensä kehittäminen ja sisäinen rauha, joka on saavutettavissa tarpeeksi pitkämielisellä itsetutkiskelulla. Silloin ei ole enää tarvetta tuntea negatiivisia tunteita muita kohtaan, vaan on osa suurta, näkymätöntä hyvyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti