lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kansa seisoi loitompana (historiapaatosta lopussa)

Kaunokirjallisuus on hyllyllä ja siellä pysyy, mutta ilahdutan (!) teitä kertomalla, mitä pidin tietokirjaksi luokiteltavasta Hannu Niemisen Kansa seisoi loitompana - kansallisen julkisuuden rakentuminen Suomessa 1809-1917-teoksesta.

Normaalisti en tenttikirjoista täällä kerro (vaikka joskus oikein hyvän ja mielenkiintoisen tenttikirjan luettuani sitä tekisikin mieleni hehkuttaa). Kansa seisoi loitompana ei ole pelkkä tenttikirja, koska olen aikoinani saanut sen syntymäpäivälahjaksi Giljainilta. Aikana, jolloin en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut ajatella sen joskus olevan minulle tenttikirja.

Nieminen on tutkinut tsaarinajan Suomea julkisuuden kehityksen näkökulmasta. Sitä, kuinka julkisuus kehittyi autonomisen ajan Suomessa. Julkisuudella tarkoitetaan arkijulkisuutta, jota esiintyy ihmisten välisissä keskusteluissa ympäristön tapahtumista; mediavälitteistä julkisuutta, joka syntyy sanomalehdistön ja muun median toimesta; sisäpiirijulkisuutta, jota käy kansan eliitti valtion virkamiesten kesken. Nämä ovat kansallisen julkisuuden kolme tasoa.

Niemisen tarkoituksena oli autonomisen Suomen murroksia tutkien selvittää, miksi nykyään kansalaisten luottamus valtion päättäjiin vain kasvaa, vaikka suomalaiset ovat joukkoviestimien ansiosta yhä paremmin perillä valtionjohdon päätöksistä (no, juuri tuosta syystä?). Nieminen kirjoittaa: yritin löytää selityksiä suomalaisen julkisuuden historiallisista syvärakenteista. Hän käy läpi esimerkiksi suomalaisen koululaitoksen kehittymisen, sanomalehdistön synnyn ja suomalaisen järjestäytymisen perinteen. Mielenkiintoinen lähestymistapa. Sinänsä kirja ei tuonut esille mitään, mitä en olisi jo etukäteen tiennyt. Suomen suuriruhtinaskunta-aika kun kuuluu Vaasa-suvun hallitsijoiden aikakauden ohella aiheisiin, jotka tunnen kuin villakangastakkieni taskut. Virkistävää oli Niemisen näkökulma, tätä kautta lähestyen en ole autonomisen Suomen tapahtumia ajatellut. Ja siinähän se historian tärkeys piilee (saanko taas sanoa tämän!?): vain tuntemalla menneisyyden voi ymmärtää nykyaikaa.

Nyt hyppään vähän sivuraiteille, sillä aion käsitellä kirjallisuuden ohella toista aihepiiriä: filmiteollisuutta. Tarkemmin sanottuna tv-sarjaa nimeltä Downton Abbey, suonette tämän anteeksi, mutta olen niin koukussa, että minun on pakko sanoa aiheesta muutama sana.

Kansa seisoi loitompana kertoo samasta ajasta, johon tuo ihastuttava tv-sarja sijoittuu. Kirjassa kerrotaan Suomen tilanteesta, Downton Abbey sijoittuu Britteihin. Lukiessani kirjaa, minulla oli samaan aikaan kesken Downton Abbeyn katselu (dvd:ltä). Saatoin verrata Suomen ja Iso-Britannian yhteiskunnallisia eroja. Siinä missä Iso-Britannia on aina ollut ja on yhä edelleen voimakkaasti luokkayhteiskunta, Suomessa tilanne on, jos ei päinvastainen, kuitenkin tasa-arvoisempi. Tämä johtuu monista seikoista, eikä vähiten siitä, että Suomi oli Uuden-Seelannin jälkeen (ellen väärin muista!) toinen maailmassa, joka salli naisille äänioikeuden vuonna 1906. Tuolloin myös säätyjärjestelmä kaatui. Suomi pyrki koko autonomiansa ajan tekemään uudistuksia, jotka väistämättä musersivat sääty-yhteiskuntaa. Uno Cygnaueksen laatiman koululaitosjärjestelmän tarkoituksena oli sivistää jokaista suomalaislasta yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Ja, eihän meillä ole koskaan ollut edes maaorjuutta (ellei torpparilaitosta lasketa sellaiseksi). Ruotsin valtakunta oli monessa mielessä edistyksellisempi kuin muut Euroopan valtiot uudella ajalla.

Hitto, menin sitten vielä enemmän aihepiirin ulkopuolelle! Kuitenkin, tarkoitukseni oli sanoa tämä: Iso-Britannia oli aikalailla takapajuinen säätylaitoksensa kanssa verrattuna siihen, minkälainen tilanne oli samaan aikaan Suomessa. Kun Iso-Britanniassa vasta taisteltiin naisten äänioikeudesta, Suomessa se oli ollut jo kahdeksan vuotta (? en jaksa tarkastaa näitä, vaan yritän muistella oikein). Downton Abbeyssä kuvataan, kuinka aatelisto kokee yhteiskunnalliset muutokset pelottaviksi. Ei uhaksi omaa asemaansa vastaan, vaan lähinnä kyse on siitä, että pelätään alaluokkien barrikaadeille nousua ja sen tuomaa väkivaltaa. Ok, Suomessa tilanne oli erilainen: kuuluttiin Venäjän vallan alle, ja sivistyneistö halusi saada kansan syvät rivit puolelleen, jotta saataisiin itsenäisyys Venäjästä. Iso-Britannian ei tarvinnut taistella itsenäisyytensä puolesta (samalla tavoin kuin Suomen, kyllähän se tavallaan taisteli I ms:ssa), joten yhteiskunta ei joutunut suuren ravistelun alle. Saatiin elää maailmassa, jossa toinen ihminen oli parempi kuin toinen.

Huh, tässä siis osa sitä ajatuksenjuoksua, jota Kansa seisoi loitompana-kirjan lukeminen minussa herätti. Kiitos siis Giljain, (näin jälkikäteen) oivasta lahjasta.

Ei kommentteja: