tiistai 14. elokuuta 2012

Dorian Gay


Oscar Wilden ”Dorian Grayn muotokuva” on klassikko, joka olis pitäny lukea jo aikapäiviä sitten. Wiki-lunnehdintojen mukaan tarina on viktoriaaninen thrilleri; moraalinen, psykologinen ja filosofinenkin...



Mielestäni kirjaa ja sen tarinaa voi hyvällä syyllä sanoa mitääntekemättömän yläluokan vetelehtivää elämäntapaa ruotivaksi satiiriksi. Tottapa se on kauhutarinakin: päähenkilö tekee sopimuksen ties minkä paranormaalin kanssa. Pysyy nuorena ja kauniina eikä vanhene. Sensijaan hänestä maalattu kuva paljastaa todellisuuden eletyt hetket kaikessa kaameudessaan.



Mystiikkaa. Romantiikkaa. Kauhua.



Tällä idealla vois tehä nykyään ihan kelvollisen elokuvan: Nuori, kaunis, varakas ja ylivoimaisen itsevarma ja ylimielinen henkilö (narsistinen luonnehäirikkö) aiheuttaa tapaamiensa ihmisten keskuudessa loputtomasti pahaa. Eräänlainen ”paska-midas”: kaikki mihin hän koskee, turmeltuu, muuttuu saastaksi ja päätyy tuhoon. Tarina huipentuu siihen kun päähenkilö sattuu aamuöisen raivon hetkellä tappamaan vanhan tuttavansa. Siitä alkaa tapahtumasarja, joka viimein johtaa koruttomaan itsetappoon.



Makoisimmillaan Wilden kynä on muutamilla sanoilla käydyissä keskusteluissa. On kuin seuraisi ping-pong -ottelua, repliikit ovat nopeita ja nasevia. Kaurismäki on tällasesta takuulla täpinöissään. Vahinko vain, että kaikki keskustelut eivät enää näin 2000-luvulla lukijalle avaudu. Pitäis vissiin tutustua O.W:n tuotantoon tarkemmin. Näytelmäkirjailijana mainitaan kunnostautuneen. Tää Dorian Grayn muotokuva on ainoa romaaninsa.
.

Ei kommentteja: