perjantai 24. elokuuta 2012

Kaikki isäni hotellit

Aluksi luin John Irvingin Kaikki isäni hotellit- kirjaa innosta puhkuen. Itkin ja nauroin ja mietin, että miksi en ole kahlannut läpi kaikkia Irvingin tuotoksia. Niin hyvä, suorastaan rakastettava tämä hotellikirja oli - kunnes perhe muutti Itävaltaan.

Irving  rakastaa draamaa ja annosteli sitä tapansa mukaan liikaa. Hän myös haluaa shokeerata. Ylidramaattisuus shokeerausefekteillä ja huumorin yhtäkkinen katoaminen puurouttivat kirjan loppupuolen sellaiseksi mössöksi, että unohdin, pitäisikö minun kokea myötätuntoa tarinan minäkertojaa kohtaan. Kaikkea oli ihan liian paljon. Se oli väsyttävää ja tylsää. Kaikkea sitä, mitä en olisi uskonut Kaikki isäni hotellit olevan, kun aloitin sen lukemisen.

Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että tavalliseen tarinaan istutetaan epäuskottavia juonenkäänteitä. Mutta epäuskottavuudet pitäisi tehdä uskottaviksi. Esimerkiksi Frannyn ja Johnin insestisuhde ei vain tuntunut uskottavalta. Miksi se puhkesi vasta, kun he olivat parikymppisiä? Miksi he eivät sekoilleet jo teini-ikäisinä, jolloin ihminen on muutenkin häiriintynyt. Ja miksi he ylipäänsä alkoivat tuntea vetoa toisiinsa? Jollekin noin sairaalle suhteelle olisi toivonut vähän parempaa syytä kuin se, että Franny oli kaunis ja ihana sisko ja John ihaili häntä ja halusi pelastaa hänet tulevilta raiskauksilta. Koko suhde oli tarinassa sama kuin suolakurkku hampurilaisessa: laitetaan vielä jotain sinne sekaan, että on tarpeeksi täytettä.

Pidin ihan hirveästi Garpin maailmasta. Tietysti sekin oli outo ja yliampuva joka suhteessa, mutta selkeämpi paketti mielestäni. Ja Hotelli New Hampshirekin oli puoliksi tosi hyvä, harmi, ettei ihan loppuun saakka säilynyt sellaisena.

Ei kommentteja: