keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Don Rosa / Roald Dahl

Olen hiljattain lukenut kaksi kirjaa, Don Rosan "Pako kielletystä laaksosta" sekä Roald Dahlin "Matilda". Lastenkirjoja, kyllä vain, mutta parhaimmasta päästä, niin uskon. Pakko myöntää, että ensinmainittua paikoin selailin. Eritoten sen viimeisen jutun, "Musta Ritari slurppaa jälleen", lukeminen oli ylitsepääsemättömän vaikeaa. Maailman pahamaineisimmaksi pitkäkyntisesksi tituleeratun Arpin Lusenen puhekuplat ovat varmasti kääntäjän mielestä suomenkielen lakastumattomia kukkasia, mutta minä en voi niitä sietää. Kirjan nimitarina on sentään osoitus siitä, ettei Don Rosa ihan tyhjäpää-honkkeli ole.

Mutta mutta....

Entäpä kun vanha taistelulentäjä, Roald Dahl, pyyhkäsee tarinan?

Jotta disney pääsis lähellekään tasapeliä, pitäis niitten laittaa ankkatarinoiden raskaimman sarjan tarinaniskijä, Carl Barks, vaakakuppiin. Olen lukenu Dahlita useampiakin kirjoja, eikä ole tarvinnu pettyä. Kirjailija hallitsee täydellisesti lukijan koukuttamisen. Matildakin piti lukea melkein kertapierasulla läpi!

Rohkenenpa nyt hienokseltaan arvioida sitä, missä Rosa töppää - Dahliin verrattuna - pahimmin.

Matildassa käsitellään epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä, joihin pikkulapsen nokkeluus, mielikuvitus ja kyvyt tuovat lukijan mieltä kovasti lämmittävän ratkaisun. Entäpä millaisia tunnelmia pyöritellään ankkamaailmassa? Ahneutta ja kyltymätöntä rikastumisen kiimaa - siis: pintaa pintaa, niin pintaa. Vaikka Don Rosan piirrokset ovat komeita ja näkee niiden eteen tehdyn loputtomasti työtä ja vaikka ihmettelen, miksi Matildaan on tarvinnu ollenkaan tehä kuvitusta, yksinkertaisuudesta, niukkuudesta ja alistettuun asemaan litistetyn pienen ihmisen tunnemaailmoista kuoriutuu lukijan tajuiltavaksi niin kirkas hengen helmi, että rinnalla Rosan suvereeni tietämys temppeliritareiden sun muun da-vinci-koodi -scheissen vaiheilta auttamattomasti himmenee...

1 kommentti:

Sarka kirjoitti...

en minäkään pitänyt siitä mustasta ritarista, tosi rasittava suomennos!

mutta tarvitseeko kaiken olla syvällistä? minun mielestäni on hyvä, että on olemassa myös laadukasta, kevyttä viihdettä, kuten Don Rosan sarjikset.

Onhan kyse myös kahdesta erilaisesta kirjasta: romaani luottaa ihmisen mielikuvitukseen, kun sarjakuvan tarkoitus taas on antaa visuaalinen ulottuvuus. Sarjakuvassa tarina ja kuvitus ovat yhtä tärkeitä.