keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Poltetun Njállin saaga

Minulla ja Zällä on menossa yhteinen lukuhanke: meinataan lukea omaan rauhalliseen tahtiimme 100 maailman parasta kirjaa. Tuolta listalta olen tähän mennessä lukenut 24 kirjaa, joten 76 olisi enää jäljellä.

Mutta tämä siis tiedoksi, jos ihmettelette, miksi me luemme samoja kirjoja samaan aikaan. Nuharuvessa ollaan blogin alkulähteillä: lukupiiritunnelmissa.

100 maailman parhaan listalta sain viikonloppuna päätökseen islantilaisen Poltetun Njállin saagan. Saaga on peräisin 1000-luvulta, mutta se kirjoitettiin ylös vasta 1200-luvulla. Kirjoittajan henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Poltetun Njállin saaga alkaa lyhyillä esikertomuksilla eri henkilöistä. Alun jälkeen kertomusten henkilöt alkavat liittyä toisiinsa ja saaga muuttuu yhtenäiseksi kostotarinaksi. Kostonkierre alkaa kahden naisen välisestä kyräilystä, kun ystävysten Gunnarin ja Njállin vaimot eivät voi sietää toisiaan ja alkavat tapattaa toistensa palvelusväkeä.

Saagassa on Raamatun tapaan sukuluettelot lukujen alussa aina silloin, kun saagassa esitellään uusi henkilö. Raamatussa sukuluettelot ovat todistusaineistona siitä, että kirjoittajat ovat koko ajan perillä tarinoissa esiintyvien henkilöiden esi-isistä (Jeesuskin voidaan jäljittää kuuluvaksi kuningas Daavidin sukuun). Njállin saagassa joissakin sukuluetteloissa esitellään hahmojen esi-isien olleen joko ensimmäisiä islantilaisia tai ensimmäisiä asukkaita tietyissä Islannin osissa. Tärkein merkitys sukuluetteloilla taitaa kuitenkin olla se, kuinka kostokierteessä olevat ihmiset ovat sukua toisilleen. Kirjan lopussa oli itä- ja etelä-Islannin kartat, koska saaga sijoittui noille seuduille. Olisin vielä toivonut sukupuita kartan lisäksi.

Njállin saaga valotti islantilaisten esihistoriaa. Jos saagaa on uskominen, islantilaiset kävivät aina Suomessa ja Venäjällä saakka. Islantilaisten varhainen oikeuskäytäntö tulee myös hyvin selville: ihmisen tappamisesta joutui vastuuseen, mutta mitä suurempi suku, sitä varmemmin rangaistuksesta pääsi luistamaan.

Mitenkäs se suosikkirunoilijani sanoikaan..
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!

Onkohan mikään tässä maailmassa tärkeämpää kuin tutustua muiden maiden ja kansojen kulttuureihin ja (edes yrittää!) ymmärtää niitä? Kiitos Antti Tuurille, joka avasi suomennoksellaan minulle ihmeellisen, maagisen islantilaisen muinaismaailman. Aika kova lukupiirihaaste olisi lukea kaikkien kansojen kansalliseepokset. Tosin, tällä 100 maailman parhaaksi väitetyn kirjan listalla päästään aika pitkälle tuota kansalliseepos-haastettakin..

3 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Ok, lista on tulostettu, katotaan miten homma lähtee liikkeelle.

Saara kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sarka-A. von W-K kirjoitti...

Ootan innolla, hyvä Sakke!