sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mrs. Dalloway, Virginia Woolf

Varoitetaan tajunnanvirtakirjojen lukemisesta, varsinkin tässä Virginia Woolfin tapauksessa, kandimaisteritasolta annetaan ymmärtää, että pikkusormi jäykkänä tulee sinun saikkakippoa, joka Imperiumissa teekuppina (have a NICE cup of tea!) tunnetaan, nosteleman ja sirosti, ylähuuli äärimmilleen kireänä maisteleman. Ehdottomasti tulee välttää moukkamaista ruraalis-vulgaaria ryystämistä, tämä eritoten aterioitaessa yhdeksän ruokalajin päivällisillä, keittoruokia lusikoitaessa. Ei niin, etteikö alahuulikin tule olla tiukaksi pingottuneena varsinkin silloin kun keskustellaan imperiumin hallinnasta ja erilukuisista käytänteistä alamaisten kurissa pitämiseksi ja näinmuodoin voittojen maksimoimiseksi. Arvomerkkejä ja lisää hilloa sille inspehtoorille, joka kuningattaren nimissä inkkareita intialaisia tunnolisen tulosvastuullisesti kurmoottaa. Ja kiinalaiset, piruvie, ne on viimeinkin saatava kuriin ja järjestykseen. Niitä on ammuttava kaukaa mereltä tykeillä ja niitä on juoksutettava päin piikkilankaa päin konekivääritulta päin armahtavaa oopiumhumausta että oppivat arvostamaan kehruujennyn heille kutomia kankaita ja käymään kauppaa sellasten kanssa jotka sen hallittee (mikä suunnaton markkina!)... Mutta yhtäkaikki: huulet kireinä on sinun dallowaysi lukeminen. Ja jos erehdyt lukemastasi arvion kirjoittamaan, älä suin surmikaan tee sitä tajunnanvirtatekniikalla, sillä sellainen on arvaamattoman tylsää ja aikaaviepää ja sinut on tuomittu epäonnistumaan sillä sitä sinä surkimus et osaa! Oikeaa tajunnanvirtaa, sitä miten ajatukset ihmisen ajukopassa sinkoilevat, säkenöivät, lilluvat vyöryvät sakkautuvat hyhmettyvät könstääntyvät kuohuten kärtsäävät kiehuen pulputtavat sutjakkaasti sujahtavat etsetera, ei voi jäljiltellä. Eikä näinmuodoin siis sanoina paperille näytölle kirjaimina bitteinä jonoiksi järjestellä. Voipa muuten lause katketa kesken ja aihe vaihtua just kunVille Haapasalon jutuissa hyytvävää epätoivoa, että vankileirien saaristo sais oman ohjelmasarjansa "Siperiaa kahlittuna, vankileirit 30 vuodessa" Ville on suvereeni tyyppi. Mukava, mukaansatempaava vilpitön huoleton rento aivan niin, tosi rento. Esimerkillinen Ville! Rohkea. Ajattelepa vain omalle kohalles, kuka on valmis siihen mihin Ville nuorna miesnä neuvostovennäälle mennessään, uhkarohkea loikka suoraan tuntemattomaan. Totaali kielikylpy HETI! Jos täällä ite pähkäilee että opettelisko kyyrillisiä aakkosia, ja sitä miten sanottais venäjäks minne matka mitä kuuluu onko nälkä vituttaako ootko kuullu hyviä huhuja entä huonoja ahistaakos siellä puuttiinin venäjällä onko teillä sanan ja sanomisen ja mikä tärkein ajattelemisen vapaus, niin eipä sitä koskaan tule alottaneeks kun on paljon muitakin asioita tärkeämpiä ensin hoidettavana. Niin että jäipä se venäjä tämän elämän aikana opettelematta. Vähän minä tässä jäämeri 30 päivässä ohjelmasarjassa kaipaamaan Arkangelia ja siellä Sutjaginin linnaa. Varsinkin kun Kauko, tää Röyhkä (mikä liekään senkin tyypin nimi oikeasti, vaan tokkopa sillä väliä koska Röyhkä nimisnä) on kirjan kirjottanu. Mulla kuitenkin on tallessa lehtileike tai oikeammin yks sanomalehden sivu jossa juttu Röyhkän visiitistä Arkangeliin. On siinä kuvassa Olga-nimisen naisen kanssa. Taustalla se Itse, liikemies Sutjaginin Linna! Olisin odottanut Villen visiteeraavan tuossa venäjänmaan upeimmassa rakennuksessa (kauas taakse jätän Kisin saaren paanukattoiset hirsipalatsit kuin myös tuon tuhannet ortodoksitemppelit, ne sipulitsydeemit). Sutjaginin linnassa oli tyyliä, siinä oli rock and siinä oli roll! Huomataan sana oli. Alleviivataan se oikein: oli. Tarkastin näetsen asiaa jostain, kvg tai tube. Löyty kuvia palavasta rakennuksesta. Mainitaan saunaa lämmitetyn turhan pontevasti. Voi harmi. Olen vuosikaudet hautonut mielessäni arkangelinmatkaa: sutjaginin linna on päästävä paikan päälle kokemaan. No, olkoon. Se oli sitten siinä. Huomaanpa nyt, että tässä tuli samalla, tohon Woolfin kirjan otsikon alle muutama maininta koskien Kauko Röyhkän kirjoittamaa kirjaa Ville Haapasalosta. Nimeä en, et muuten lukija - sinä ainoa, säälittävä surkimus - takuulla usko, enää muista. Röyhkän kirja on yksinkertainen haastattelu. oikeastaan sitä ei kirjaksi voisi sanoa. Röyhkä on vain jutellu Villen kanssa ja pistäny sitten jutut jonoon, kirjaks. Sivuille on tallennettu toinen toistaan uskomattomampia sattumuksia. No, arvatenkin tuotantopäässä on murrettu mustoa haventa: jotain siihen pitäis saada lisää, että olis enemmin KIRJA. Valokuvaaja! Tavan rupattelumuistiinpanot valokuvilla höystettynä tekeveät kirjasta teoksen. Aplodeja. Seuraavaks vois tehä sarjakuvakirjan "Supervillen ja Kekkosen seikkailuja Venäjänmaalla". Heitän vinkkinä alkulauseen: "Sattuipa kerran, että Super-Ville ja kekkonen, Muurmanskissa käydessään, päätyivät ydinsukellusvene Kurskin kyytiin. Tarkoitus oli pierasta pohjoisnavan kautta Ruotsin rannikolle sveduja säikyttään menomatkalla vois kurvata norskien rannikon kautta siks verran räväkästi, niin että niillä menee doupingit ja turskat ja öljyt sekasin..."

Siitä muuten, otsikon kirjasta, Mrs. Dallowystä, tahdon mainita saman mitä aikoinaan kuulin mainitut prinsessa Dianan karusta kohtalosta: "Turhan ihmisen turha kuolema". Tässä yhteydessä kommnetti kuulluu "...rapiat parisataa sivua jutustelua turhien ihmisten turhista elämisistä..." Mikä ei suinkaan tarkoita sitä, etten pitänyt lukemastani. Päinvastoin: Kirjan alkusanoissa mainittiin kirjailijan tyyliä im- ja ekspressionistiseksi. Oman taiteentietämykseni mukaan heittäisin lisukkeiks vielä yhden ismin, kubismin. Nyt muuten huomaan ettei tämä kirjoitelma noudata tuota tarkoittamaani kubistista metodia. Meinaan että samaa aihetta lähestyttäis useammasta eri näkövinkkelistä, tässähän vaan lätistään niitänäitä tudasuda mitensattuu siinä toivossa, että jospa edes jokin sattuis napsahtaan niille paikkeille, hujakkeille, tienoille vaiheille.

Jos Ville Haapasalo-kirja oli pikainen ja nopea "välipala", Woolfin kirja vaati jo useamman hartaan hiljentymisen tekstin ääreen. Pidän sitä jokatapauksena merkittävänä etappina kun tavoitteena on alan suuri nujertaja, James Joyce. Sitä kohti siis! 

1 kommentti:

sarka kirjoitti...

Jos Dalloway on tollasta, niin... lainasin palelta zorbasin ja sitte on vuorossa Mannia, joten mun arviota D.stä soapi vielä outella. Mutta ei kovin houkuttele, vaikka sitä kehuit(kin?).