tiistai 24. kesäkuuta 2014

Faust

Yksi veljistäni sanoi, ettei päässyt Faustissa kuin esipuheeseen. Lukemassani Faustissa ei esipuhetta ollut, joten en voinut siihen jämähtää (ja minulla ei ole tapana jättää mitään kesken muutenkaan). Tietysti aluksi pelkäsin taas runomittaa, mikä vähän jaksaa aina kummastuttaa minua itseänikin: runot kun ovat keskeinen osa elämääni. Mutta koska en voinut tietää, millaista 500-sivua kestävää synkistelyä runomitassa olisi tulossa, olin vähän ennakkoluuloinen. Osittain pelkoni toteutuivat, osittain eivät.

Johann Wolfgang von Goethen Faust jakautuu kahteen osaan: Faust I:seen ja Faust II:seen, joista Faust I oli lukijaystävällisempi. Siinä oli selvä juoni, joka eteni toisiinsa liittyvin kohtauksin kohti surullista päätepistettä. Ensimmäistä osaa lukiessani mieleeni tulivat Frank Capran Ihmeellinen on elämä sekä Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Edellämainitut taiteilijat ovat selvästi ottaneet teoksiinsa vaikutteita Faustista, tosin hieman eri tavalla. Mefistofeles on Ihmeellinen on elämän enkelin esikuva ja samoin sitten Bulgakovin kirjassa esiintyvän saatanan.

Toinen osa taas oli Goethen syvä kumarrus Shakespeareen ja Homerokseen päin. Se oli sekava sekoitus Kesäyön unelmaa ja Iliasta ja Odysseiaa. Luulin, että Gounodin ooppera kertoisi juuri tästä Faust II:sta, mutta äsken tarkastin asian Wikipediasta ja jaahas, se olikin ykkösosa, johon Gounod sävelsi musiikin. Tämä kakkososa kävisi kyllä oopperaksi yhtä kaikki ja ehkä visuaalisena esityksenä olisi kiinnostavampi kuin paperille kirjoitettuna, nimimerkillä välillä revin hiuksia päästäni tätä lukiessani.. Hauska juttu muuten liittyy Faustiin ja Gounodiin, sillä juuri lukemassani Taikavuoressa Hans Castorp piti kovasti tuosta oopperasta ja vaikka klasaria kuuntelenkin, Gounodista kuulin ensimmäisen kerran vasta Taikavuorta lukiessani. Näin se kirjallisuus sivistää lukijaansa.

Ei kommentteja: