torstai 12. kesäkuuta 2014

Jokapäiväinen elämämme

Mitä, mitä? Kesä jo pitkällä ja Nuharuvessa pitkä hiljaiselon kausi?! Joka päättyy NYT! Kesä on kirjojen aikaa, niin myös tänä vuonna. Kaunokirjojen nimenomaan. Päädyin tuskallisten taistojen jälkeen siihen, että yksi esseetehtävä jää syksyyn. Motivaatiota ei koulukirjojen pariin riitä, kun koivujen lehdet tummuvat ja lintujen laulu tukkii kuuloelimet. Kaunokirjallisuus - tänä kesänä olet ainoa kirjallisuudenlaji, johon kajoan (hitto, paria ihanaa historiallista tietokirjaa silti ehkä lukuunottamatta!).

Unohtumattoman kirjakesäni 2014 aloittaa Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Se hyvä puoli on asua tällaisessa persulandiassa, että kirjastosta voi löytää tuoreen Finlandia-voittajan hyllystä. Jep, ei mitään jonoja mailla halmeilla tähän kirjaan. Kirjastonhoitajakin oli ihmeissään, mutta minkäs teet: kulttuuri ei kotikuntani asukkaita kiinnosta. Hyvä homma ihmiselle, joka muutti kesäksi maaseudulle kaupungista, jonka kirjastossa Jokapäiväisen elämämme varausjono ulottuu vuoden loppuun.

Jokapäiväinen elämämme on kirja, jonkalaista en ole koskaan aiemmin lukenut. Olen kyllä lukenut fiktiivisiä tarinoita todellisista ihmisistä, mutta Riikka Pelon otteessa on jotain, joka on täysin uniikkia. Tämä ei tuntunut fiktiolta, ei keksityltä. Aivan kuin Pelo olisi päässyt todella hahmojensa sisälle.

Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisen runoilijan Marina Tsvetajeva ja hänen tyttärensä, Ariadna Efronin, suhteesta. He ovat kirjan kaksi päähenkilöä ja vuoroin he molemmat pääsevät olemaan se, jonka näkökulmasta maailmaa tarkkaillaan. Vuoteen 1923 sijoittuvissa kohtauksissa Marina on pääosassa (ja uudelleen lopussa vuonna 1941) ja vuoden 1939 tapahtumissa Alja on minäkertojana (kuten myös vankileirioloissa kirjan lopussa).

Jokapäiväinen elämämme on kulttuurihistoriallinen romaani, hyvin omalaatuinen sellainen ja vitsi, hyvin lukemisenarvoinen. Harmi, kun en kirjoittanut lukiessani ylös sitä, mitä Marina tai Alja sanoi runoudesta. Mutta se meni jotenkin näin: "runot ovat sydämesi sanoja." Niinpä, niinpä, mietin ääneen, juuri tuota runous on!! Ja oliko siinä vielä niin, että pitää löytää ne omat sydämensä sanat, runot, jotka kertovat juuri sinusta itsestäsi. Minä olen löytänyt ne Eino Leinolta ja Eeva-Liisa Mannerilta.

Hei, ja 100 kirjaa ei ole unohtunut! Taikavuori jatkuu siitä, mihin se talvella jäi kesken, joten ei mene kauaa, kun kerron siitä täällä.

Ei kommentteja: