perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pessi ja Illusia

Olen sen täällä aiemminkin sanonut: aikuisiällä sellaisten lastenkirjojen lukeminen, joita ei ole jo lapsena lukenut, pitäisi ehkä kieltää. Koska en enää kuulu kohderyhmään, suhtaudun lukemaani erittäin kriittisesti. Monet lastenkirjat eivät sisällä niin syviä tasoja, että ne kestäisivät aikuisen lukijan tarkastelua.

Jos jonkin lastenkirjan on lukenut kersana ja sen lukee uudestaan aikuisena, kirja saattaa höttöisyydestään huolimatta liikuttaa jotain vanhoja lapsuusajan muistoja tehden kirjasta paremman kuin mikä se onkaan. Mutta jos lukee vailla lapsuusmuistoja lastenkirjan, kirjan todellinen luonto paljastuu, kun sillä ei ole mitään suojaa vuosikymmeniä aiemmin tapahtuneesta muistijäljestä, jonka lapsen mielikuvitus on värittänyt.

Yrjö Kokon Pessiä ja Illusiaa ei minulle luettu lapsena. Kuulemma äidillä kävi mielessä, että tuokin pitäisi lapsille lukea, mutta sitten se kuitenkin jäi. Kun nyt 30-vuotiaana sitten sen ensimmäisen kerran luin, niin mietin vain, että olen kyllä melkoisen kyyninen tapaus. Kokko kertoo kirjan esipuheessa, miten lapset voivat nähdä keijuja ja miten keijujen huomaamiskyky kaikkoaa ihmisen aikuistuessa. Minä olen todellakin kadottanut kaiketi yliaistin mitä tulee metsän yliluonnolliseen pikkuväkeen, koska Pessi ja Illusia - antakaa anteeksi - oli kyllä tosi lapsellinen ja vähän korni kirja.

Kirjaa leimaa kovasti nationalismi, mikä on ymmärrettävää, kun se sijoittuu ja on julkaistu sota-aikana. Mutta ei niinkään nationalismi kuin satuun puettu biologian oppitunti ole se, mikä minua tässä nyt eniten häiritsee. Ok, kirjailija on halunnut kertoa tarinan metsänpeikosta ja keijusta. Tosiasiassa tarina on vain kehyskertomus sille, miten linnut, hyönteiset ja nisäkkäät syntyvät, lisääntyvät, elävät ja kuolevat ja muuttuvat osaksi elämän kiertokulkua. Raivohulluuden partaalle meinasin ajautua, kun lintupariskuntien kautta tuumailtiin sitä, miten parisuhde saadaan pidettyä onnellisena. Mikäs helkkarin Maria Jungnerin ohjelma tämä on?? Luulin lukevani lastenkirjaa! Ja feministinä eniten sieppasi se, miten yksi naaraslintu ajatteli onnellisena, että pääsi parisuhteeseen, vaikka niin moni kaveri jäi vanhaksipiiaksi. 1940-luvulla totta kai naisen tärkein tehtävä oli päästä naimisiin ja äidiksi, mutta ei se estä minua näin 2010-luvulla raivoamasta asialle.

Jäin miettimään, minkä ikäisille lapsille Pessi ja Illusia on suunnattu? Sotaan sijoittuva kirja, jossa kuolee sekä eläimiä että ihmisiä, on liian rankkaa lukemista alle kymmenvuotiaille. Teineille tämä taas on aivan liian naiivi, joten kaiketi kohderyhmä olisi niinkin kapea kuin 10-12-vuotiaat. Kun taas Somersalon Mestaritontun seikkailuja voin suositella 0-100-vuotiaille.

Ei kommentteja: