sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kangastus 38

Kangastus 38:ssa on kaksi päähenkilöä: lakimies Thune ja hänen sihteerinsä Matilda Wiik. Eletään vuotta 1938, tapahtumapaikkana on tietysti Helsinki - onhan kyseessä Kjell Westön kirja. Uusi maailmansota kolkuttelee ovella, ja edellisenkin jättämät arvet ovat vielä vereslihalla.
Thunella ja Matildalla on omat menneisyytensä kannettavinaan. Thunen vaimo on jättänyt hänet kaksi vuotta sitten ja lähtenyt Thunen ystävän matkaan. Mies ikävöi yhä vaimoaan ja tuntee vihaa ystäväänsä kohtaan. Matildan tarina on paljon traagisempi ja hänen mysteerinsä selviäminen on kirjan pääjuonikuvio. Thune kuuluu yläluokkaan, Matilda on taustaltaan voimakkaasti työväenluokkaa ja luokkaerojen kuvaaminen sekä ihmisten toimiminen omassa yhteiskunnallisessa asemassaan on teema, josta Westö tässä(kin) kirjassa ammentaa.

En ole Westön fani, kuten olen jo aiemminkin todennut. Kangastuksessa oli taas liikaa sivupoluille rönsyilevää nippelitietoa, joka oli puettu mukamas juonenkäänteisiin kuuluvaksi ("mukamas", koska en lukijana pystynyt täysin uskomaan aina kirjailijan luomaan maailmaan. Liika tietoisuus luo anakronistista tunnelmaa). Esimerkiksi tämä Matildan veljen bänditouhu.. Niin, siinä on mainittu kaikenlaisia historiallisia tosiasioita, mutta kun ne eivät olleet olennaisia tarinan kannalta. On varmasti vaikeaa luopua kaikista hyvistä ideoista, mitä sai vaikkapa lukemalla vanhoja Ajan Suunta -lehtiä. Oikeiden, 1930-luvulta peräisin olevien musiikkiarvioiden yhdistäminen kirjan fiktiiviseen bändiin on yksi esimerkki Westön kylläkin taidokkaasta toden ja keksityn sekoittamisesta, mutta myös osoitus siitä väsyttävän runsaasta historiallisen materiaalin määrästä, jonka kirjailija on teokseensa liittänyt ja joka vesittää tarinaa, koska liittyy olennaisiin tapahtumiin perin löyhästi.
Westön kirjoista tulee mieleen sellaiset historian laitoksen gradut, joissa ei ole osattu rajata aihepiiriä riittävästi.

Mutta löysin tästä paljon hyvääkin: Helsinki vie onneksi vähemmän elintilaa päähenkilöiltä kuin Missä kuljimme kerrassa. Matildan tarina etenee sivupoluista huolimatta mallikkaasti - ja koskettaa ja järkyttää. Tällä kertaa minusta tuntui kuin tosiaan lukisin romaania, enkä Stadin matkailuopasta ja juu, kyllä minun täytyy myöntää, että ihan pidin lukemastani, vaikka kritiikkiä tuli taas suollettua.

Ei kommentteja: