tiistai 10. marraskuuta 2015

Tie

Kääk! Vuosi 2015 vetelee viimeisiään, ja Nuharuvessa on ollut hiljaisempaa kuin koskaan. Vain 11 postausta tänä vuonna, vähemmän kuin blogin aloitusvuonna. Havahduttuani tähän onnettomaan seikkaan, päätin, että yli 20 julkaisua pitää saada vielä tälle vuodelle. Se tarkoittaa, että minun pitää lukea puolentoista kuukauden kuluessa yhdeksän kirjaa. No, hoituuhan se. Blogikavereilla tuntuu olevan niin kiire, että hyvä, kun kerkeävät lukemaan, saati lukemastaan kirjoittamaan. Joten apuja on turha odotella. Kunhan olen tyhjentänyt yöpöydän puoliksi luetuista kirjoista, painun kirjaston Agatha Christie -hyllylle, ne kun nielaisee nopeasti ja helposti. Alastalon salissa lukeminen siirtynee jälleen hamaan tulevaisuuteen..

Esipuheen jälkeen on aika siirtyä itse asiaan, Tiehen. Cormac McCarthyn Tie-kirja herätti kiinnostukseni nähtyäni siitä tehdyn elokuvan. Tai oikeastaan, luettuani Hesarin arvion elokuvasta, jossa elokuvaa kritisoitiin ja kirjaa kehuttiin. Näin ainakin muistelen. Elokuva ei minunkaan mielestäni ollut kovin hyvä, muistelen sen olleen tylsähkö muutamalla shokeeraavalla kohtauksella kuorrutettuna. Aragorn päähenkilönä meni hukkaan.

Kirjaa lukiessani en kuitenkaan nähnyt paljoakaan eroja elokuvan ja kirjan välillä. Järkyttäviä kohtauksia muutama ja sitten perusmössöä, joka enemmän haukotutti kuin kiinnosti. Joo, ruokaa ei ole ja sitä tarvitaan, nälkä kalvaa ja ruokaa onneksi löytyy, kylmä on, peittoja tarvitaan, peittoja löytyy.. Ja mitä sitten? Tässäkö koko kirjan anti?

Kun alan lukea tällaisia "maailma on loppunut, vain rippeet ihmiskunnasta ovat selviytyneet tuhosta" -kirjoja, minulla on ennakkotoiveena, että kirjailija kykenisi esittämään jotain mietteitä ihmiskuntamme vallitsevasta tilasta. Siis siitä todellisuudesta, jossa kirjailijakin elää. Ja pujottamaan näitä mietteitä ovelasti osaksi kertomaansa dystopiaa. Olisin kaivannut paljon enemmän pohdintaa kaiken turhuudesta, älyttömyydestä, merkityksettömyydestä, jota maailmanlopun kohtaama ihminen tuntisi. Mielestäni Tien mies ja poika olivat liian tyhjiä tauluja ja tarina liian haikumukarunollisesti kirjoitettu, jonka pitäisi lisätä homman syvyyttä. En voinut olla pohtimatta, miksi kirjailija oli tällaisen tarinan kehittänyt? Kertoakseen, että miltä hänen mielestään maailman loppu näyttäisi? Mutta mässäilyt kannibalismilla ja pikkupojan huolilla eivät vakuuttaneet minua, saivat vain ahdistumaan. Eivätkä sitäkään tarpeeksi.

Maailmassa on niin paljon parempiakin kirjoja, jotka ansaitsisivat tulla filmatuksi isolla rahalla ja saada päähenkilöksi Aragornin. Kuten vaikka Hamsterit.

2 kommenttia:

Pellervo kirjoitti...

Olisi ollut Piepon kirjastossakin tuo: http://nuharupi.blogspot.fi/2010/03/tie.html

Muistikuvan perusteella en ehkä tässä elämäntilanteessa pystyisi tätä kirjaa lukemaan lainkaan.

Sarka kirjoitti...

Piepon kirjastosta tämä onkin.