tiistai 24. marraskuuta 2015

Nälkävuosi

Lueskelin yhtenä päivänä vanhoja kirjoituksiani täällä Nuharuvessa. Hävetti. Nolon kielenkäytön lisäksi vastaan tuli outoja mielipiteitä, kuten historiallisen romaanin kuuluu olla tiiliskivi ja jos se ei ole, se on luultavasti huono. Tuollaisen älynväläyksen olin keksinyt kuusi vuotta sitten.

Sittemmin olen kyllä monen monituista kertaa tullut todistaneeksi, että maailma on pullollaan muitakin hyviä historiallisia romaaneita kuin Waltarin spektaakkelit. Jopa alle 300 sivun mittaisia. Aki Ollikaisen Nälkävuodessa ei ole edes paria sataa sivua, vähän päälle 130 ja se on lyhyydestään huolimatta - tai juuri siksi - mestariteos. Mestariteos, jota voisi käyttää hissan tunneilla oppimateriaalina sen hahmottamiseen, millaista nälkävuonna kansan keskuudessa oli.
Nälkävuosi kertoo talvesta 1867-1868 yhden maaseudulla asuvan torppariperheen sekä helsinkiläisten senaattorin, apulaiskamreerin ja köyhien lääkärin näkökulmasta. Torppariperheen tarina on sydäntäsärkevä, melkein liiaksi asti. Heidän on lähdettävä kerjuulle, koska ruokaa ei ole. Suunnaksi otetaan Pietari, kyllähän oikeamieliseltä keisarilta irtoaa apua kuuliaisille alamaisilleen.

Lukiessani tein tietenkin vertailua aikaisemmin tässä kuussa lukemaani Tiehen, joka kuvasi ydinsodan jälkeistä elämää. Kovin kaukana tuo kuviteltu tulevaisuudenkuva ei ollut Nälkävuoden historiallisesta maailmasta: on lapsi ja vanhempi, jotka vaeltavat eteen päin elottomassa, uhkia täynnä olevassa ympäristössä paremman toivossa, vaikkei toivoa olekaan. Molemmat ovat tavallaan tarinoita maailmanlopusta. Vaikka kummatkin kirjat olivat syntyneet kirjailijoiden mielikuvituksesta (Ollikaisella tietenkin todelliset tapahtumat taustalla) eikä Ollikainen sen kummemmin ole elänyt vuonna 1867 kuin McCarthykään dystopiassaan, Ollikaisen roolihahmojen nälän saattoi tuntea omassa mahassaan. McCarthyn nälkäkuvailut sen sijaan olivat Hollywood-versioita todellisesta hädästä ja vaikuttivat pikemminkin mässäilyn halulta kuin kiinnostukselta kertoa juttu, jolla olisi jotain järkevämpääkin merkitystä.

Tällä vertailulla halusin lähinnä osoittaa, kuinka todeksi Ollikainen pystyi tekemään sen ajanjakson, jolloin Suomessa on viimeksi nähty nälkää. Olen tosi iloinen, että joku tekee sen, mihin minä en kykene: kirjoittaa kirjoja Suomen historiasta ja näin edesauttaa sitä, ettei nyky-Suomessa unohdettaisi kehitysmaa-Suomessa koettuja kärsimyksiä. On tärkeää muistaa, miten hyvinvointiyhteiskuntaan on päädytty, kaikki ei ole aina ollut itsestäänselvää.

Ei kommentteja: