sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Absalom, Absalom

William Faulknerin Absalom, Absalom alkaa kirjan kehyskertomuksella; nuoren Quentinin kuunnellessa neiti Coldfieldiä, joka kertoi Sutpenista, miehestä, joka oli naimisissa neiti Coldfieldin sisaren kanssa. Sutpen oli tullut aikoinaan Jeffersoniin kuin tyhjästä ja samoin luonut ympärilleen omaisuutensa. Quentinin suhde Sutpeniin tuli hänen isoisänsä kautta, sillä isoisä oli ollut Tom Sutpenin ystävä.

Neiti Coldfieldin kanssa käydyn keskustelun jälkeen siirrytään seuraamaan Quentinin ja hänen isänsä välistä kanssakäymistä, jossa isä selittää Sutpenin suvun tapahtumia pojalleen. Näin lukijalle alkaa asteittain selvitä, mistä tarinavyyhdissä on oikein kyse. Kehyskertomuksen pääosaparia näyttelevät kuitenkin Quentin ja hänen kanadalainen  opiskelijakaverinsa Shreve, joka haluaa tietää, millaista on Yhdysvaltain etelässä. Niinpä Quentin kertoo ja Sutpenin suvun sairaat ja rasistiset vaikuttimet avautuvat kuin sipuli kerros kerrokselta aina onnettomaan loppuun saakka.

Absalom, Absalomin varsinainen itu on tarina häikäilemättömästä Tom Sutpenista, joka varttui köyhyydessä, mutta saavutti rikkauden ja sai perheen, mutta omilla teoillaan myös tuhosi perheensä elämän, monessa polvessa. Shrevestä Faulkner on tehnyt etelän ulkopuolisen ihmettelijän, joka toiseksi viimeisellä sivulla maalaa tulevaisuudennäkymän, joka on punaniskoille kauhistus, mutta johon luonto meitä lempeästi ohjaa: kerran kaikki rodut ovat yhtä, joten verensekoittumisella ei tule enää olemaan mitään väliä. Niin kuin ei sillä pitäisi olla nytkään.

Hieno kirja! Oli kaiken sen vaivan arvoinen, että pidemmän lukutauon jälkeen jouduin palaamaan aina uudestaan ja uudestaan alkuun, kun en enää muistanut, että mitenkäs tällaisiin tilanteisiin oikein ajauduttiinkaan. Absalom on hyvä esimerkki kirjasta, joka on erityisesti minun makuuni: historiallinen romaani, vielä sukukronikka, joka ei päästä lukijaansa helpolla. Purtavaa riittää, näin jälkikäteenkin.

Ei kommentteja: