keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Kuikka

Jätin yhden kirjan kesken, koska se oli niin äärimmäisen huono. Kerron tästä harvinaisesta tapahtumasta ehkä myöhemmin lisää.

Keskeytyksen jälkeen halusin lukea varman nakin - siis sellaisen kirjan, joka pyyhkisi pettymyksen mielestäni ja jonka takuuvarmasti saisin saateltua helposti sekä nopeasti loppuun. Joten tartuin Veikko Huovisen Kuikka-novellikokoelmaan.
 Kuikassa on kaksi osaa: I Pieni Lapin sarja sekä II Vapaita suhteita. Vaikka Kuikka oli kokonaisuudessaan timanttinen, kuten Huovisen kirjat nyt tuppaavat olemaan, Lapin novelleissa huumori ja ymmärrys ihmisiä kohtaan kukki kuitenkin ytimekkäämmin. Kokoelman saattoi alkuun novelli, jonka mukaan koko kirjakin on nimetty. Siinä Huovinen kuvasi Lapin erämaajärveä ja sen eläimistöä sekä paratiisiin luikerrellutta käärmettä. Tämä yksi kappale tiivistää Huovisen mestarillisen tyylin:
 Lämmin huumori ja koskettavat kuvaukset elosta. Oli päähenkilönä sitten lintu, ihminen tai puu. Toisinaan lämmin huumori vaihtuu tietysti teräväksi, satiiriseksi huumoriksi, mutta yhtä kaikki: jo tämä lyhyt pätkä todistaa Veikko Huovisen olevan kaikista planeettamme päällä eläneistä ja elävistä kirjailijoista - no, paras. Mielestäni Veikko Huovisen kohdalla ei voi käyttää ylisanoja eikä häntä tarpeeksi usein mainita "xx maailman parasta kirjaa" -listauksissa, joten siksi pyrin itse julistamaan ilosanomaa suurmies Huovisesta täällä Nuharuvessa aina, kun siltä tuntuu.

Kuikan toisella puoliskollakin on annettavaa lukijalle. Siinä otetaan enemmän kantaa vallitseviin ongelmakohtiin maailmassa ja Suomessa. Kuikka ilmestyi 1963 ja novelleissa näkyy ydinsodan uhka, mutta myös keveämmät aiheet, kuten Miss Maailma -missikisat. Huumoria unohtamatta!
Kuikka on myös mielenkiintoinen tutkielma historiallisesta näkökulmasta. Miltä näytti 1960-luku Huovisen silmin? Humoristisen pinnan alta on aistittavissa pelkoa siitä, mitä NL:n ja USA:n kireät välit voivat vielä saada aikaan.

Ei kommentteja: