keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Elefantin matka

Kun kirja yllättää! Aloin lukea Jose Saramagon Elefantin matkaa fiktiona ja ihmettelin juonikuvioita. Että onpa Saramago sadun keksinyt. Satuin sitten vilkaisemaan (vaikka tätä pyrin välttämään, kuten olen monesti kertonut) sisäkannessa olevaa esittelytekstiä, jossa sanottiin, että kirja perustuu tositapahtumiin.

Pidän lukutaitoa lähes yliluonnollisena kykynä: pääseehän lukemalla hetkessä eri kulttuureihin, kurkistamaan erilaisten ihmisten mielenmaisemiin ja matkustamaan fantasiamaailmoihin, jonne ei Finnair lennä. Kaikkien näiden mahtavien kokemusten lisäksi kirja voi kertoa minulle totuuksia todellisesta maailmastamme, sellaisia, joihin en muualla tulisi välttämättä ikinä törmäämään. Kuten elefantin matkasta Portugalista Itävaltaan 1500-luvulla. Kuinka kiinnostava pikkutieto! Se lisäsi yleissivistystäni enemmänkin, koska totta kai menin heti kirjan luettuani Wikipediaan katsomaan Portugalin ja Itävallan (siis Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan) hallitsijat 1500-luvulla. Portugalin historia ei totta vie kuulu vahvuuksiini, joten tämä sympaattinen opus Wikipedia-lieveilmiöineen sivisti mieltäni merkittävästi.

Elefantin matka sijoittuu 1550-luvulle. Portugalin kuningas Juhana III (tämä hämmensi minua. Että hänen nimensä oli suomennettu täsmälleen samaksi kuin Ruotsi-Suomen kuninkaan nimi, järjestyslukukin sama. Tosin he eivät ihan saman aikaan hallinneet, mutta 1500-luvun puolen välin jälkeen kuitenkin..) ehdottaa vaimolleen, että he antaisivat vaimon serkulle Maksimilianille paremman häälahjan kuin minkä hän sai heiltä avioiduttuaan neljä vuotta sitten. Maksimilian on Itävallan hallitsija, mutta myös Espanjan sijaishallitsija, joten Juhanan mielestä naapuri ansaitsisi arvokkaamman lahjan. Kuningatar ehdottaa Salomo-elefanttia, joka on tuotu Portugaliin Goalta. Tästä alkaa elefantin matka Wieniin. Elefanttia kuljetetaan laivassa (jossa pelkona on, kestääkö alus eläimen painon), se joutuu matkaamaan läpi vaarallisen vuoristotien, mutta pitkän taivalluksen jälkeen se pääsee onnellisesti perille. Salomon lisäksi toisena päähenkilönä on elefantinhoitaja Subhro.

Kirjan lopussa Maksimilianin ja Subhron välisessä keskustelussa esiintyy ajatus, jonka jokainen voisi ottaa uudenvuodenlupauksekseen. Jos kaikki tekisivät voitavansa, maailma olisi parempi paikka.
Saramagon lämpöistä ironiaa viljelevä Elefantin matka oli hyvä hengähdystauko synkkien suomalaisromaanien jälkeen. Kirjojen Suomi -listalta olen bongannut muutaman kirjan, jotka voisin vuoden aikana lukea, mutta kyllä seuraavakin kirja on jotain muuta kuin synkistelyä = suomalaista.

Ei kommentteja: