Kesäkirja

Kun menin kirjastoon Gabaldonia palauttamaan, ajattelin, että nyt jotain helposti sulavaa. Ei vähään aikaan yli 400-sivuisia järkäleitä. Siksipä lainasin Tove Janssonin lyhyen Kesäkirjan, vaikka ajankohta sen lukemiseen ei voisi olla enempää väärä.

Kesäkirja kertoo isoäidistä ja Sophia-pikkutytöstä, jotka viettävät kesälomaa saarella. Sivumennen mainitaan myös aika ajoin tytön isä, isoäidin poika. Kerronta tapahtuu kuitenkin isoäidin ja Sophian kautta.

Kirjan tunnelma on leppoinen. Hyvin samanhenkinen kuin Muumi-kirjoissa. Elämä on turvallista. Muumien satumaisuutta Kesäkirjassa ei ole. Piippu on vaihtunut silkaksi tupakaksi eikä saarella parveile outoja hattivatteja tai Hemuleita hameissaan. Vaan on vain ihmisiä, kissoja ja lintuja. Kesän ihanuus kyllä välittyy Kesäkirjasta samoin kuin kaikista kesään sijoittuvista Muumi-kirjoistakin. Ja lopussa myös kesän loppumisen haikeus on käsinkosketeltavissa. Tuollaistahan se on: josko vielä nauttisin hetkisen tästä, kun vielä voin. Ennen kuin kaikki on taas ohi monen kuukauden ajaksi.

Isoäidistä minulle tuli mieleen Tuu-tikki. Hän sanoo suoraan, mutta ei ilkeästi. On lämmin ja läsnä lapsenlapselleen, mutta ei lässytä. Pitää lasta vertaisenaan.

Jäin silti kaipaamaan sitä satumaisuutta. Mutta siksihän on Vaarallinen juhannus, joka on minulle kaikkien aikojen Kesäkirja.