Markiisi de Sade kirjoitti Sodoman 120 päivää vuonna 1785 ollessaan vangittuna Bastiljissa. Se on sisältönsä takia hämmentävintä yhteiskuntakritiikkiä, jota olen koskaan lukenut. De Sade osoittaa, että paha ihminen ei ole sen hyveellisempi rikkaana tai köyhänä. Päin vastoin, rikkaana ja vaikutusvaltaisena on mahdollisuus saada paljon enemmän pahaa aikaan.
Markiisi de Sade esittelee neljä korkeassa asemassa olevaa miestä: herttuan, piispan, puheenjohtajan ja pankkiirin, jotka ovat toisilleen sukua vähintään avioliittojen kautta. Heillä kaikilla on - sanoisinko - hyvin vinksahtanut ajatusmaailma siitä, mitä toiselle ihmiselle voi tehdä seksuaalisesti. Nämä insestiin, pedofiliaan ja väkivaltaisiin seksisuhteisiin taipuvat miehet järjestävät Saksan vuoristoalueen eristyksissä orgiat. He kaappaavaat orgioihin teini-ikäisiä, seksuaalisesti kokemattomia lapsia. Tässä siis kirjan juoni. Ja mitään ei ole sensuroitu. Anatomiakuvaukset ovat yksityiskohtaisia.
Tässä niteessä on mukana myös Papin ja kuolevan vuoropuhelu, jossa de Sade kyseenalaistaa kaikki uskonnot. Ihmisen kannattaa elää vain maallisia iloja varten, koska taivaallisia ei ole olemassakaan. Kuolevan kanssa keskusteleva pappi ei hänkään voi vastustaa seksuaalisia himojaan, mikä osoittaa toteen de Saden ajatukset.
1 kommentti:
Lisäsin eilen tänne kommentin... minnekähän se häippäs?
Lähetä kommentti