Tullut luetuksi Tuulen Pieremää. Tai no... siis Tuulen Viemäriä... eiku Viemää. Nyt muuten tiedän, missä osavaltiossa on Atlanta...
Taannoinmuinoin yhelle lukiokaverille tuli National Geographic -lehti. Sen harrastus oli Pohjois-Amerikka. Ehkä siksi kun sukulaisia siellä. Jotain 15 vuotta lukion jälkeen oltiin reissussa, tais olla retkeilymaja Kööpenhaminan liepeillä kun illalla pölähti äänekäs seurue maailmanvalloittajia majapaikan oleskelutilaan. Parikymppisiä kakaroita jenkeistä. Sukeutui lyhyt keskustelu aiheesta usan osavaltiot ja niiden pääkaupungit. Ne raukat ei tienny, en olis minäkään tienny. Mutta kaveri tiesi! Joka ikinen osavaltio ja tärkeimmät kaupungit tipahteli kuin apteekin hyllyltä. Ei se meuhkaava sakki pitkään meitä jaksanu, menivät muualle mölisemään. Mutta kaverilla usan maantiede varmassa tallessa!
Mutta nyt siis tiedän yhden osavaltion ja sen alueen kaupunkeja ja jotain n. 150 vuoden takaisten tapahtumien kulusta...
Jos lukisin puolen sataa tuhatsivuista tiiliskiveä lisää, saattaisin tietää jopa sen, mitä kaverini parikyppisenä.
Vaan enpä taida jaksaa, tämä riittäköön...
Tarttuessani tuulenviemään, päätin uhmata lukkiutuneita ennakkoluulojani. Minulla näet oli käsitys, että koko tarina on amerikkalaista kiiltokuvahöttöä, johon ei ole aiheellista kajota... että tarina on rasistinen, maan alkuperäisasukkaita ja orjiksi vietyjä afrikkalaistaustaisia ihmisiä halveeraava. Että tuolla juuttaan mantereella on lyhyt ja mitätön historia ja ihmiset siellä ahneita stupidos idioticucsia. Mutta kuten mainitsin, eikun niitä lukkiutuneita ennakkoluuloja ravistelemaan!
Ok, löytyihän sitä rasismisanailuakin. Mm. varsinainen herkkupala tyyliin "...en osaa lypsää lehmää, olen sisäneekeri, en mikään pelto-orja..."
Silmiä avaavaa oli huomata kirjan perusteella se, että pahimpia pahantekijöitä ja rasisteja olivat sisällissodan voittajat, jenkit... ja että esim. KKK:n perustaminen on ollut epätoivoinen keino hankkia edes hieman oikeudenmukaisuutta sotilasdiktatuurin harjoittamiin sortotoimiin.
Tarinan keskiössä on kuitenkin kaiken aikaa plantaasinomistaja O'Haran vanhin tytär ihailijoineen ja ihastumisineen. Ja siinä sitä hötönvääntöä piisaa... että ollako yhden miehen vaimo ja toisen rakastajatar.. oh ei, hyvä luoja, miksei kaikkea voi saada enemmän kuin tarpeeksi! Ihailijoita, ruokaa, shampanjaa, vaatteita!
Itse nykyiselläni huomaan kirjan ihmissuhdekuvioiden ja -kohtaloiden sijaan hämmästeleväni eniten mm. sitä, miksi jos kerran yksi keskeinen sodan syy oli orjuuden lakkauttaminen, vielä reilut 100 - 150 vuotta sodan jälkeen usassa lokeroidaan ja jopa murhataan ihmisiä ihonvärin takia. Myös sitä saattaa hämmästellä, eikö nuo jenkkitolvanat pyssysankarit vieläkään ymmärrä, ettei ihmisiä tappamalla rauhaa, luottamusta ja hyvää mieltä ylläpidetä.
No, ehkä maailmanpoliisisuurvallan päättäjät ovat omalla maaperällään käytyihin kokemuksiin tyytyväisinä nähneet tarpeelliseksi levittää aseiden ilosanomaa muuallekin... vietnam, lähi-itä, afganistan jne...
Ja toisaalta... kyllähän sotahullut japanilaiset aikoinaan hyvin nöyrästi totteli kovempaa komentoa... pari ydinpommia siihen tarvittiin ja jopa hyyty nipponin äkseeraaminen. Eikä jenkkien osuutta natsisaksankaan nujertamisessa sovi vähätellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti