Antti Holman Kaikki elämästä (ni) vaikutti siltä, kuin hänen Tummeli-mainoksensa Instagramissa, kun hän vielä siellä oli: rahaa on saatava ja tällä hutaisulla sitä saa helposti ja nopeasti.
Antti Holma on mielestäni hauska, mutta tässä kirjassa hauskuus ja terävä ironia näyttäytyvät vain paikoin. Ihan liikaa dialogia luultavasti keksittyjen tyyppien kanssa. Kuin kuuntelisi (tai lukisi litteroitua) jonkun vieraan puhelinkeskustelua junassa. Autofiktio ei ole ihan minun makuuni. Se on mukatotta, johon ei ole tarkemmin tarvinnut miettiä juonta, koska kirjailijan persoona kiinnostaa sossupornomaisesti. Kirjailijan ei ole tarvinnut hanuriaan nostaa tuolista käydäkseen arkistossa selvittämässä juttuja menneisyydestä, koska kirjan sisältö perustuu mukamas hänen elämäänsä.
Tylsän dialogin keskellä ja lopuksi on välillä jotain aidosti kiinnostavaa. Kaiken kritisoiminen, kuten maaseudun ja Helsingin, on mälsää. Mutta se, miten itsevarmasti eri medioissa esiintyvä Holma kertookin tässä, että on kärsinyt epävarmuudesta ja häpeästä kuin kuka tahansa hänen viihdettään kuluttava perusjamppa, on rohkeaa - oli se keksittyä tai ei. Se on vaiettu aihe, vaikka kaikki sitä tuntevat, enemmän tai vähemmän ja monesti ihan joutavista tilanteista tai asioista.
Kirjan tunnelma muuttuu lopussa. Kaiken pessimistisen vyörytyksen jälkeen se muuttuu rakkauskirjeeksi, jossa näkyy toivoa ja uskoa tulevaan ja hyvä niin, kun menneisyys on näköjään paskaa.
Seuraava Holman kirja on varmaan autofiktio siitä, miten karseaa oli rahapulassa toimia tylsän tv-ohjelman juontajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti