...paitsi että keväällä kasikasi (1988) muuan 70-luvulla tukhomaan muuttanut lukiokaveri, hra. T., oli kutsunut visiitille, "ota mukaan piirroksias, mennään galagoon, jörgen tuntee sitä porukkaa... tää galago on sarjakuvajulkaisu, ne saattais olla kiinnostuneita sun tuotannosta..."
Notta hevevetissä! Eikun ideat kehiin ja viivoja paperille! Olin tietoinen pirisestä, jonka sarjakuvat oli galagon runko ja sen ydin. pirisen socer-conny (suom. sokeri-sakari/donitsi-osmo) oli jo tullut tutuksi suomessakin.
Tämä muuten tää kaverin tunteman jörgenin veli oli samainen tyyppi, joka myöhemmin suomessakin tullut tunnetuksi erään hiljattain edesmenneen suomalaisen naisgraafikon poikaystävänä. No, eips siitä ny kumminkaan enempiä...
Palataan pirisen piirroksiin. Tuon aikainen piirtäjäminä koki pirisen kynän jälkeä nähdessä jonkinasteisen heräämisen, vähänkö samansukuinen tajunnanräjähdys kuin joskus ammoisina aikoina tinttejä carlbarksia - ja 70-luvun alkuvuosina jymy-lehdestä robert crumbin tuotantoa tajuillessa.. Tuo peijakkaan Pirinen saakeli tuolla lahden takana sveamamman lintukodossa taikoo esiin näkymiä kuin paraskin messiaanisen herätyksen kokenut ihmeidentekijä!
Sitten... päivänä muuanna pöjäilemme galagon toimitukseen. Hra T. tulkkaa, toinen lukiokaverini, mr. J., päästelee sujuvasti lontoonmurteella haastellen, meikä nolona "öp... ö... ööö... niin tota jes jees... okei tack so mykke.. jovisst de passar bra..." -linjalla. Mestari pirinen silmäilee teelmiäni, hörähtelee paikoin. Juttelee toisen tyypin kanssa, päättävät ottaa jonkin/joitakin piirroksia... josko niille käyttöä löytyisi. Tarjoavat oluet... ottakaa siitä lehtiä ja muuta lukemista... kiitos paljon, thänksit vaan...
Vaan kuinkas sitten kävikään? Eippä sen ihmeemmin. Hengissä selvittiin. Ei laiva uponnu, ei juopoteltu itteämme manan majoille. Eikä sitä tullu tukholmaa piirusteluilla vallattua. Ellen aivan väärin muista, olisko jokin meikämankisen tuhertama postimerkin korkuinen piirrosnauha jonkin galago-lehden reunaa koristanu... Mutta reilua sakkia ne, galagon tago förlagetissa olivat, palauttivat originaalit.
Entä sitten tämä kalmasen herrasväki, jonka toinen painos näkyy Suuren Kurpitsan toimesta julkaistun öbaut 13 vuotta sitten, vuonna 2009?
Ngäh!?
Eip justaa hirmukauheana potki ja ravistele. Paikoin piirrosjälki on kuin kirveellä vesurilla pyyhkästyä, suurin osa tarinoista menee yli niin ettei edes hilse pölise. Huomaan ettei tästä mitään tolkun arviota kehity. Tää juttu kääntyy vain tylyllä tavalla oman navan kaiveluun: tässäkö tää oli? (loput voi kuunnella arttuwiskarin laulamana...)
Olen valinnut tähän oheen kuvia sattumanvaraisesti. Tämä viimeinen kuva kannattaa tutkia tarkkaan, tässä on taiteilija oivaltanut jotain erittyisen tärkeää!