Suvi Vaarlan Westendin päähenkilö on Elina, jonka elämää seurataan lapsuudesta kolmekymppiseksi. Hänen isänsä kokema konkurssi seurauksineen 1990-luvun alun lamavuosina vaikuttaa Elinan elämän jokaiseen osa-alueeseen.
Kirja alkaa sillä, että kaikki on melkein hyvin. Elina on yksinäinen lapsi, jolla ei ole kavereita, mutta sentään kotona asiat ovat hyvin. Vanhemmat eivät ole varakkaita, mutta ovat läsnä lapselleen, etenkin isä. Sitten isä rikastuu, tulee muutto varakkaan Westendin kaupunginosaan ja perhe tutustuu naapureihin, Forsholmeihin, joiden tyttärestä, Sandrasta, tulee Elinan ystävä. Sitten kaikki alkavat mennä pieleen.
Kai Forsholmin ja Elinan Pekka-isän kaupat lomamökeistä tuhoavat ystävyyssuhteen. Ohuelle analyysille jää se, että Forsholmit ovat ihan k-päitä ja heidän tyttärensä Sandra suhtautuu Elinaan ylemmyydentuntoisesti eikä ystävyyssuhde on laisinkaan tasaveroinen. Tätä seikkaa ei Elina pidä huonona edes sitten, kun heidän ystävyytensä päättyy, vaan hän jää kaipaamaan Sandraa. Se on kummallinen ratkaisu, mutta kirja ei oikein muutenkaan osaa mennä pintaa syvemmälle. Aihe on raskas, mutta silti sen käsittely jää kolumnimaiseksi.
Kirjan parasta osaa on ennen lamaa ja laman aikainen kuvaus. Elinan opiskeluvuodet ja työelämä ovat hieman turhanoloisia - etenkin, kun Elinan paniikkikohtauksista ja burn outista selviytyminen on kerrottu olevan hänen tahdonvoimansa ansiota. Niin ei tarvinnut paisuttaa tätä turhaa jatkoa kirjalle enää pidemmäksi ja hätäiseltä sutaisulta tämä aikuis-Elinan elämän kuvaus vaikuttaakin.
Kirjan alussa odotin, että Westendin kultarannikko ja varakkaat, muiden kärsimyksestä hyötyvät, olisivat saaneet enemmän ja viiltävämpää kritiikkiä osakseen. Vähän viihdekirjamainen lopputulos: mässäillään paljon, mutta mikään ei tunnu miltään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti