tiistai 25. lokakuuta 2022

Salainen puutarha

Frances Hodgson Burnettin Salainen puutarha vuodelta 1911 ei ole vanhentunut hyvin.

Se kertoo kymmenvuotiaasta Marystä, joka on asunut Intiassa varakkaassa englantilaisperheessä, mutta joutunut orvoksi vanhempiensa kuoltua koleraan. Sen jälkeen hänet viedään setänsä kartanoon Yorkshireen, jossa hän tutustuu serkkuunsa ja palvelijan pikkuveljeen sekä kartanon puutarhaan, joka toimii kirjassa lasten kasvattajana turvallisten aikuisten puuttuessa.

Kirjassa rehottaa rasismi (intialaiset alhaisempia ihmisiä) ja käsitys lapsuudesta ja lapsista on suorastaan puistattava. Näiltä osin kirja on todella vanhentunut. Lapsi on inhottava ja ruma, jos käyttäytyy huonosti ja syö liian heikkoa ravintoa. Kuitenkin syy on aina aikuisissa ja tässä tapauksessa lasten vanhempia ei syytetä mistään, lapset sen sijaan ovat syyllisiä olemassaoloonsakin. 

Maryn surullinen pikkulapsiaika on kuvattu komediana, vaikka kyseessä on tragedia ja vanhempien osalta heitteillejättö. Maryn vanhemmat eivät halunneet olla missään tekemisissä lapsensa kanssa ja antoivat palvelijoiden kasvattaa hänet. Hän sai aina tahtonsa lävitse, jonka johdosta hänestä tuli pikkutyranni. Siksi kaikki ihmiset vihasivat häntä, mikä on täysin pöyristyttävää. Ja omituisemmaksi kirja muuttui, kun Mary löysi Yorkshiren kartanosta setänsä vaimovainaalle tekemänsä ja sittemmin piilottamansa puutarhan ja siellä kuokkiessa Mary eheytyi suloiseksi pikkutytöksi, joka yhtäkkiä rupesi kohteliaaksi kaikille. Tähän auttoi myös perienglantilainen epäterveellinen ruokavalio, joka luultavasti aiheutti aikuiselle Marylle aikanaan ennenaikaisen kuoleman sydän- ja verisuonitauteihin.

Vastaava pikkutyrannista herrantertuksi -muodonmuutos käydään kirjassa kahdesti, kun Maryn serkku Colin toteuttaa sen myös. Kun Colin sitten on eheytynyt, hänen isänsä tulee takaisin kotiin ja kylläpä kelpaakin alkaa olla kotona, kun lapsi ei olekaan enää huonostikäyttäytyvä ja sairaalloinen, jolloin hän olisi eniten kaivannut isäänsä, vaan vetreytynyt ja kohtelias pikku aikuinen.

Kirjan opetus: syö paljon voita ja sokeria, alista villieläimet käyttäytymään epälajityypillisesti, älä hoida lapsiasi, mieluummin jätä ne vaikka yksin ulos, niin kasvavat siellä kunnon ihmisiksi. Rasittava kirja.

Ei kommentteja: