Jari Järvelän Aino A. kertoo Aino Marsio-Aallon tarinan.
Ilmeisen kärjistyneesti Järvelä kohottaa Ainon Alvarin edelle, vai onko niin ilmeisesti... Järvelä on tehnyt kovasti taustatyötä, ja hän on dramatisoimisen lisäksi ottanut paljon tosielämän tositapauksia mukaan. Olisin kovasti halunnut tietää, pitikö esimerkiksi se paikkansa, että Alvar piirsi opiskeluaikana sukanreikiin tussilla mustan jäljen, ettei reikä erottuisi mustan sukan keskeltä.
Järvelä kirjoittaa hauskasti, kuten opin Kosken kahta puolta lukiessa. Alvar kuvataan aikamoiseksi suheraajaksi, joka hyppää jatkuvasti vieraissa ja ammattitaitokin on vähän sinnepäin. Kirja ei kuitenkaan ole komedia, eikä pelkkää Alvarin parjausta. Ainon kohtalo oli kuolla ennenaikaisesti syöpään, joten ehkä päällimmäisenä tunteena kirjan loputtua oli jonkinlainen katkeransuloisuus. Joka tapauksessa osaan tämän jälkeen ajatella Alvarin sijaan enemmän Ainoa ja hänen merkitystään suomalaiselle kulttuurille, joka oli suurempi kuin luullaan. Tämä kirja saattaa olla vähän anakronistinen, mutta sen väittämät toimivat silti eivätkä vaikuttaneet liian feminismipesulta. Myös Wivi Lönnistä kirjoitetut kirjat alkoivat kiinnostaa. Seminaarinmäen puutalot ovatkin aina olleet ihailuni kohteita ja ainoa, mikä Jyväskylässä on kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti