Meri Valkaman Sinun, Margot oli joutavaa säätilankuvausta 400 sivua, kunnes viimeisen sadan sivun aikana alkoi tapahtua.
Phew, tätä kirjaa oli kovasti kehuttu, ja kehujen takia tuli lainattua kirjastosta.
Kirja kertoo tarinan kahdella aikatasolla. Aiemmassa ollaan 1980-luvun Itä-Berliinissä, jonne suomalainen nelihenkinen perhe muuttaa sosialismin hyvyydestä sokaistuneena. Perheen isä Markus aloittaa suhteen Vilja-tyttären päiväkodin hoitajan, Luisen, kanssa. Markuksen vaimo Rosa ei arvaa mitään vuosiin. Kirjan nykyhetkessä Vilja löytää vajaa kolmekymppisenä manan majoille painuneen Markuksen ja Luisen kirjeenvaihdon. Hän muuttaa Berliiniin etsimään Luisea.
Kirjassa on aivan liikaa kaikenlaista kuvailua. Säätilan muutoksista liian pitkiin jaarituksiin DDR:sitä. Esimerkiksi pitkiä pätkiä Markuksen kirjoittamista lehtijutuista. Joo-o, olisiko lukijan mieleen voinut palauttaa nämä asiat jotenkin vähemmän opettavaisesti.
Hahmojen keskustelu on koko ajan liian yksityiskohtaista. Yhdellä sivulla saattaa olla kaksi virkettä hahmojen välillä, muuten keskitytään kertomaan, miten hahmot käyttäytyvät tai miten säätila muuttuu keskustelun edetessä.
Valkaman kirjoitustyyli oli jotenkin... lapsekas, teksti oli raakilemaista. Rosa sanoi pariinkiin otteeseen jotain "melkein laulaen" puhuessaan lapselle. Erikoinen tapa ilmaista asia, en saanut kiinni, mitä kirjailija haki. Vilja näki Sagan silmissä afrikkalaisen järven. Ihan kuin kukaan ajattelisi jotain järveä, kun katsoo toista silmiin. Liian paljon kuvailua, liian paljon vääränlaisia ilmauksia. Hahmot eivät tulleet missään vaiheessa todellisiksi.
Eniten kuitenkin ihmetytti Viljan suhtautuminen Rosaan, kun Vilja kertoi hänelle kaivaneensa tietoja Luisesta esiin. Niin, aika kurja tyyppi oli Markus, joka petti Rosaa Luisen kanssa ja Luise olisi halunnut viedä Viljan äidiltään. Viljan mielestä Rosa teki väärin ja pettäjä-Markus ja uusi äityli Luise tekivät oikein. Ja tämä huomio oli kirjan kliimaksi. Olisi nyt ollut jotain Stasi-murhia mieluummin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti