Timo R. Stewartin Luvatun maan lumo on tietokirja kristillisen sionismin historiasta.
Olen miettinyt, mistä esimerkiksi helluntailaisuuden, viidesläisyyden ja evankelisuuden suoranainen Israel-fanitus johtuu. Timo R. Stewart kertoo sen kattavasti tässä väitöskirjaansa ja muihin omiin tutkimuksiinsa perustuvassa tietokirjassa.
Tiivistetysti voisi sanoa, että Suomessa juutalaisia on pidetty Jumalan valittuna kansana ja jos tekee hyvää juutalaisille, saa myös itselleen lunastettua siinä samalla taivaspaikan. Juutalaisiin on liittynyt myös toive saada heidät käännytettyä kristityiksi.
Israelin valtiota kohtaan ei Suomessa liittynyt merkittäviä soraääniä, kunnes 1970-luvulla alettiin perustaa järjestöjä palestiinalaislasten auttamiseksi ja Kekkonenkin totesi sen, mikä ei ole 50 vuodessa vanhentunut pätkääkään: jos Lähi-itään halutaan rauha, myös arabimuslimien oikeudet on huomioitava.
Huomasin, että tämä kirja on jälleen Helmetissä varatuimpien joukossa, vaikka on jo pari vuotta vanha. Gazan sota on jälleen nostanut aiheen pintaan. Hyvä, että ihmiset ovat kiinnostuneita tästä kirjasta, koska tämä on objektiivinen, tieteellinen teos Israelista.
Kumma, että suomalaiset kokevat, että heidän kuuluu ottaa puolensa Gazan konfliktissa. Itse ajattelen lapsia. He maksavat kovimman hinnan aikuisten teoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti